Ilpo, Tuure

Jalkapallo

Valikko

Zlatan olympialaisiin? Ruotsin valmentaja innostui tietyin reunaehdoin

JALKAPALLO
Ruotsin alle 21-vuotiaat EM-kultaan luotsannut Håkan Ericsson ei tyrmää Zlatan Ibrahimovicin olympiamatkaa.
Ruotsi voitti Tshekissä tällä viikolla nuorten EM-kultaa. Jo aiemmin Ruotsi oli varmistanut, että se pelaa ensi kesänä Rio de Janeiron olympialaisissa. Miesten jalkapalloturnaus olympialaisissa pelataan alle 23-vuotiaiden turnauksena, mutta joukkueissa saa olla kolme yli-ikäistä pelaajaa. Zlatan Ibrahimovic on jo antanut ymmärtää olevansa kiinnostunut turnauksesta.

Asia ei ole vielä sillä selvä, sillä Ruotsin päävalmentaja Håkan Ericsson oli rakentanut EM-kisoihin hyvää joukkuepeliä pelanneen ryhmän. Miten sellaiseen ryhmään mahtuu yksi egoisti?

– On selvää, että Zlatanin nimi on tullut esiin. Jos hänellä on oikea asenne, lähestymistapa ja hän haluaa pelata olympialaisissa, se voisi olla kiintoisaa kaikille osapuolille, Ericsson sanoi Ruotsin TV4:n haastattelussa.

Ruotsi on edellisen kerran ollut mukana olympialaisten miesten jalkapalloturnauksessa Barcelonassa 1992. Ruotsin paras sijoitus olympiafutiksesta on Lontoosta 1948, kun maa juhli olympiakultaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

    5. 5

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    6. 6

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    7. 7

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    10. 10

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

    5. 5

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    6. Näytä lisää