Pasi

Jalkapallo

Valikko

”Luksuksen turruttama, valtaan takertuva vanhus” – 5 syytä, miksi korruptioskandaalin ryvettämän futispomon pitää lähteä

Julkaistu:

FIFAN KORRUPTIOSKANDAALI
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa äänestää tänään Zürichissä puheenjohtajastaan. IS kertoo, miksi ennakkosuosikki Sepp Blatteria ei pitäisi valita jatkokaudelle.
1. Likainen ura

Blatter nousi asemaansa rumin keinoin. Hän hankki Fifan puheenjohtajan kruunun kesän 1998 vaaleissa lyömällä yllättäen Uefan pomon Lennart Johanssonin. Ruotsalaisen taakse olivat lupautuneet Euroopan ja Afrikan liitot, mutta yöllä afrikkalaispomojen hotellissa jaettiin kirjekuoria...

Blatter selitti vuosia myöhemmin Weltwoche-lehdessä, että kyseessä olivat avustusrahat, jotka oli jo aiemmin luvattu 20 afrikkalaisliitolle. Erikoista, että ne päätettiin jakaa yöllä!

Päästyään valtaan Blatter hankki itselleen rikkaita ja häikäilemättömiä tukijoita, jotka saivat häneltä etuja ja järjestivät hänelle vastapalveluksena tarvittavat äänet aina seuraaviin vaaleihin. Tuollaista sanotaan valta-aseman väärinkäytöksi. Blatterille se on vain arkinen tapa hallita ja pysyä vallassa.

2. Korruption kulttuuri

Blatter on hallinnut Fifaa jo 34 vuotta – ensin pääsihteerinä, sitten puheenjohtajana – ja tänä aikana hän on antanut korruption rehottaa kaikessa Fifan tekemisessä. Palvelus palvelusta vastaan -toimintakulttuuri alkoi kukoistaa hänen aikakaudellaan.

Vastapalveluksia odotettiin, oli kyse sitten MM-kisaisännyyden jaosta, mediaoikeuksien kaupasta tai sponsorisopimuksista. Myös Fifan kehitysohjelmat toimivat keinona siirtää valtavia rahasummia haluttuihin taskuihin.

Blatter valvoo tätä kaikkea, hän tekee suuren osan rahasiirroistakin, jotka ovat ”bonuksia” ja ”kehitystukia”. Vaikka häntä kohtaan ei olisikaan vedenpitäviä todisteita, hänen on täytynyt tietää alaistensa laaja-alaisesta korruptiosta. Hän on vähintäänkin suojellut kumppaneitaan, jotka ovat rikkoneet lakia.

3. Tuoreet pidätykset

Keskiviikon ratsiassa poliisi pidätti kaksi Blatterin läheistä tukijaa, Fifan varapuheenjohtajat Jeffrey Webbin ja Eugenio Figueredon, sekä seitsemän muuta korkeaa Fifan toimihenkilöä.

Yhdysvaltain oikeusministeri Loretta Lynch kuvasi korruptiota Fifassa systemaattiseksi ja syvälle juurtuneeksi. Samaan aikaan Sveitsin viranomaiset avasivat omat tutkimuksensa siitä, jaettiinko vuosien 2018 ja 2022 MM-kisaisännyydet epärehellisin keinoin. Lisäksi Fifan sponsorit uhkaavat vetäytyä.

Jokaisessa yrityksessä ja kansallisessa hallituksessa johtajan olisi pakko erota tällaisen skandaalin jälkeen. Ei Fifassa. Blatter vaikenee, vetäytyy ja odottaa. Hän istuu hiljaa, voittaa vaalit ja jatkaa istumista. Hän ei tunne eikä kanna vastuuta. Onko hän muka hyvä johtaja?

4. Jalkapallon tulevaisuus

Jalkapallo on maailman suosituin peli ja viihdemuoto, eikä edes tuore Fifan skandaali pysty sen suosiota kaatamaan.

Pelin kattojärjestön uskottavuus on kuitenkin mennyttä, ja sen maine on murskana, kiitos nyky­skandaalin ja kiitos myös Qatarin, Blatterin monivuotisen tukijan. Qatarin ihmisoikeusrikkomukset ovat yksi musta piste, toinen on se ilmiselvyys, että upporikas maa sai kisat kulisseissa käytyjen kauppojen, ei pelin edun takia.

Blatter on tehnyt Fifasta ökyrikkaan, mutta samalla järjestö on myös hukannut miljoonia korruptioon. Entä jos kehitysrahat todella käytettäisiin liigoihin, koulutukseen ja kenttiin? Entä jos MM-kisaisännäksi valittaisiin se, jolla on paras hakemus? Entä jos Fifa käyttäisi vaikutusvaltaansa ihmisoikeuksien parantamiseen?

Blatterin Fifa on vain tekevinään tätä kaikkea, aitoa muutosta se ei halua eikä osaa tehdä.

5. Kieltäytyminen kunnon vaalikamppailusta

Blatterin koskemattomuudesta ja ylimielisyydestä kertoo se, ettei hän edes julkistanut vaaliohjelmaansa näihin puheenjohtajavaaleihin saati suostunut väittelyihin kilpakumppaniensa kanssa.

Hän vain ilmoittautui ehdokkaaksi. Äänet keräytyivät hänelle kuin itsestään.

Blatter ei välitä asiateemoista. Hän myös pelkää vasta-argumentteja, jotka ovat liian vaikeita tai sitä, että puhuu itsensä pussiin – näinkin on joskus käynyt. Välillä hän sentään runoilee Fifasta perheenä ja jalkapallosta maailmanparantajana.

Blatter ei ole älykkö, ei visionääri – vaan luksuksen turruttama, itsepetokseensa uskova, valtaan takertuva vanhus. Hänellä ei ole kykyä aitoon itsekritiikkiin. Ja juuri nyt Fifassa on itsekritiikille suurta tarvetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    3. 3

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    6. 6

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    7. 7

      May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

    8. 8

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    9. 9

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    10. 10

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    3. 3

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    6. Näytä lisää