Irma, Irmeli

Jalkapallo

Valikko

Pelianalyytikko: Serie A:ssa ovat motivaatioedut poikaa – pelataan syttynyttä Cagliaria

Urheilusanomat
Pelianalyytikko Edi Pejcicin mukaan yksi viikonlopun tähtikohteista on Serie A:ssa sarjapaikastaan taistelevan Cagliarin pistesuoritus Genovasta.
–  Genoa pelasi pääsiäislauantaina Udinesen kanssa tasapelin. Tuo ottelu oli melko ympäripyöreä kamppailu kaikin puolin ja pistejako sinänsä oli oikeutettu. Vauhtia pelissä oli kohtalaisesti, mutta suurin puristus vaikutti olevan hieman kateissa, Pejcic kertoo.

– Genoan osalta loppukausi on turvallista pelailua keskikastissa. Viime kaudella tilanne oli vastaavanlainen, ja vaikutus näkyi kenttätapahtumissa selvästi. Ei olisi yllätys, jos sama toistuisi tänäkin vuonna. Genoa on analyysien osalta aika haasteellinen tapaus tällä hetkellä. Ykkösvahti Mattia Perin on edelleen sivussa. Lisäksi pelikielto pitää Andrea Bertolaccin sivussa hyökkäyspäästä, Pejcic kertoo.

Cagliari on pahassa jamassa viivan alla. Putoaminen on lähellä, sillä joukkue on puolustussuuntaan kovin haavoittuvainen. Viime kierroksella Laziota vastaan se pyristeli miehekkäästi tunnin verran, jonka jälkeen lahjoitettiin parit rangaistuspotkut roomalaisille ja hävisi pelin.

Ei pelaaminen kokonaisvaltaisesti sardinialaisilla kuralla ole, mutta vaikeuksia tulee liiaksi jatkuvasti pallonmenetysten jälkeen. Cagliarilta puuttuu kokoonpanosta Laziota vastaan ulosajettu puolustaja Modibo Diakite.

– Genoa on kotonaan suosikki. Perustasoerot eivät hurjat ole, mutta Genoalla paketti on hieman vakaampi. Toisaalta Cagliarin puolella on pistemotivaatio, mikä on merkittävä etu saapasmaassa. Tuosta syystä vierasmenestystä voikin harkita vetoihin. Veikkauksen tarjouksilla Cagliari riittää helposti pelikohteeksi. Pelataan Cagliari (+1) hyvällä 1,93 kertoimella. Cagliarin suoran voiton kerroin 4,15 on vähintäänkin yhtä arvokas vetoidea, Pejcic vinkkaa.

Tausta-analyysi Olli Koski

Urheilusanomien Pelivihjeet tarjoavat monipuolisen vihjekattauksen Pitkävetoon, Vakioon, Monivetoon sekä arvokisoihin. Otteluennakoita tarjoillaan huippusarjoihin Valioliiga, Mestarien liiga, Euroopan liiga, La Liga, Bundesliiga, Serie A, Ligue 1, Veikkausliiga, Superpesis sekä SM-liiga.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    2. 2

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. 6

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    7. 7

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    8. 8

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    9. 9

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    10. 10

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    2. 2

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. Näytä lisää