Ilpo, Tuure

Jalkapallo

Valikko

Mourinho: Zlatanin punaisen voi ottaa pois

Chelsean manageri asettui vanhan suojattinsa puolelle, kun länsilontoolaiset tippuivat Mestarien liigasta.
Jose Mourinho ja Zlatan Ibrahimovic juhlivat Interin riveissä yhdessä Italian mestaruutta.

Chelsean manageri piti vanhan suojattinsa puolia, kun tämä sai punaisen kortin Mestarien liigan ensimmäisen jatkokierroksen toisessa osaottelussa.

– Juttelimme heti pelin jälkeen. Zlatan tapaa sanoa asiat suoraan. Hän oli pettynyt ja vakuutti syyttömyyttään, Mourinho kertoi.

Ottelun erotuomari Björn Kuipers ajoi Oscarin jaloille liukuneen ruotsalaisen nurmelta puolen tunnin pelin jälkeen, vaikka Ibrahimovic yritti välttää viime tipassa osuman.

– Toivon, että he (Uefa) ottavat punaisen pois, jotta Zlatan voi pelata puolivälierissä, Mourinho jatkoi.

PSG jatkaa Mestarien liigassa vierasmaalin turvin. Thiago Silva puski arvokkaan vierasmaalin isäntien verkkoon kuusi minuuttia ennen jatkoajan loppua.

– Zlatan haluaa pelata hyvin myös jatkossa. Hän tunsi, että hän petti joukkuetoverinsa, kertoi pariisilaisten luotsi Laurent Blanc ja jatkoi:

– Ansaitsimme voiton. Olimme parempia kuin Chelsea. Pelasimme jopa miesvajaalla hyvää jalkapalloa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

    4. 4

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    5. 5

      Näin Onnen päivät -tähdet ovat muuttuneet – tällaista elämää he elivät megasuosion jälkeen

    6. 6

      Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – kertovat nyt eron taustoista

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      Sekava tilanne aamuyöllä Jätkäsaaressa: Kovassa tuiskeessa ollut ryhtyi hengenpelastajaksi

    9. 9

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    10. 10

      Anna Perhon viimeinen radiolähetys perjantaina – katso Dynastian lähetys livenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

    4. 4

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    5. 5

      Näin Onnen päivät -tähdet ovat muuttuneet – tällaista elämää he elivät megasuosion jälkeen

    6. Näytä lisää