Petri, Pekka, Petra

Jalkapallo

Valikko

Massiiviset turvatoimet - MM-finaalissa poliiseja ja sotilaita enemmän kuin suomalaisessa kaupungissa asukkaita

Julkaistu:

MM-futis 12.6.-13.7.

Jalkapallon MM-turnauksen loppuotteluun liittyvät massiiviset turvatoimet.

Brasilian oikeusministeriö vahvisti torstaina, että tapahtuman turvallisuudesta huolehtii Rio de Janeirossa noin 26 000 poliisia ja sotilasta.

Luku on suurempi kuin esimerkiksi Kemi, Tornion, Forssan tai Raahen väkiluku.

Sunnuntaina pelattavassa loppuottelussa pelaavat Saksa ja Argentiina.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa, turnauksen järjestäjät ja Brasilian hallituksen edustajat keskustelivat mitaliotteluiden turvallisuusjärjestelyistä torstaina.

Oikeusministeri Jose Eduardo Cardozon mukaan turvatoimet toteutuvat alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, vaikka Rioon on tulossa valtavasti argentiinalaisia jalkapallofaneja.

Cardozo otti ohimennen kantaa myös Brasilian 1-7-välierätappioon Saksaa vastaan.

- Hävisimme kentällä, mutta sen ulkopuolella me olemme jo voittajia. Koko maailma osoittaa meille suosiota turnauksen järjestelyistä, Cardozo kertoi Globo-päivälehden haastattelussa.

Kisaisäntä Brasilia kohtaa maan pääkaupungissa Brasiliassa lauantaina pelattavassa pronssiottelussa Hollannin.

  • MM-futis 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

    6. 6

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    9. 9

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    10. 10

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

    6. Näytä lisää