Minna, Vilma, Miina

Jalkapallo

Valikko

Hollanti pilkuilla välieriin! Rankkarikisaan vaihdettu maalivahti nousi sankariksi

Julkaistu:

MM-FUTIS 12.6.-13.7.
Hollanti eteni jalkapallon MM-kisojen välieriin kaatamalla Costa Rican rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsininaisella peliajalla ja jatkoajalla ei maaleja nähty. Sankariksi nousi rankkarikisaa varten Hollannin maalille vaihdettu Tim Krul.
Hollanti otti odotetusti pelin hallintaansa alusta alkaen. Costa Rican tavaramerkiksi kisoissa muodostunut tiukka puolustuspelaaminen kuitenkin vesitti kerta toisensa jälkeen Hollannin aikeet.

Aktiivisimpia Hollannin pelaajia avausjaksolla oli neljännesvälierissä Meksikoa vastaan vähille palloille jäänyt kärkimies Robin van Persie. Hän pääsi laukomaan muutaman kerran tulisesti, mutta Costa Rican mainio maalivahti Keylor Navas venyi tärkeisiin torjuntoihin. 

Paras paikka van Persiellä oli 21. minuutin kohdalla, kun hän pääsi laukomaan vapaasti. Navas torjui näyttävästi ja ehti vielä pelastamaan Wesley Sneijderin yrityksen paluupallosta.

Myös toisella jaksolla molemmat joukkueet jatkoivat tarkkaa peliään. Costa Ricallekin avautui tilaisuus maalintekoon 65. minuutin kohdalla, kun Christian Bolanos antoi vapaapotkun, ja Giancarlo Gonzalez pääsi puskemaan takatolpalta. Pusku meni kuitenkin ohi maalin.

Hollanti oli erittäin lähellä johtomaalia 82. minuutin kohdalla. Sneijder pääsi ampumaan vapaapotkun Costa Rican rangaistualueen vasemman laidan tuntumasta. Navas ei ehtinyt enää mukaan, mutta Costa Rican onneksi pallo osui vasempaan tolppaan.

Pari minuuttia myöhemmin van Persie pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä, mutta Navas peitti etunurkan ja venyi jälleen tärkeään torjuntaan.

Kun peliä oli pelattu 88. minuuttia, van Persie oli lähellä päästä jatkamaan Sneijderin vasemmalta tulleen keskityksen verkkoon, mutta jostain käsittämättömästä syystä van Persie ei edes osunut palloon.

Lisäajalla Hollannin voittomaali oli enemmän kuin lähellä. Van Persie pääsee yrittämään takatolpalta, mutta päätyi Costa Rican puolustuksen kautta ylärimaan. Kun maalikehikot pelastivat Costa Rica, mentiin jatkoajalle.

Jatkoajan alussa Hollannin toppari Ron Vlaar pääsi puskemaan kulmapotkun jälkitilanteesta täysin vapaana, mutta Navas torjui taas hienosti.

Vlaarin tilanteen jälkeen mentiin pitkään ilman hyviä maalipaikkoja. Nelisen minuuttia ennen jatkoajan umpeutumista Costa Rican vaihtomies Marco Urena murtautui vahvasti Hollannin rangaistusalueelle ja pääsi laukomaan. Maalivahti  Jasper Cillessen kuitenkin torjui.

Vain kaksi minuuttia ennen jatkoajan varsinaisen peliajan päätymistä Sneijder puolestaan tykitti pallon Costa Rican maalin ylärimaan. Kun hyvätkään paikat eivät tuottaneet tulosta, edettiin rangaistuspotkukilpailuun.

Hollanti vaihtoi rangaistuspotkukilpailuun maalille Tim Krullin. Louis van Gaalin uhkapeli osoittautui loistavaksi vedoksi, sillä Krul torjui kaksi Costa Rican laukausta ja johdatti Hollannin 4-2-voittoon rankkarikisassa.

Välierissä Hollanti saa vastaansa Argentiinan.
  • MM-futis 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Krista Kosonen kohauttaa seksikkäänä tanssityttönä – viettelevä juliste julki

    7. 7

      Lehdet: Manchesterin itsemurhapommittajan viimeiset sanat äidilleen: ”Anna anteeksi”

    8. 8

      Poliisi: Kalju viiksimies pahoinpiteli kolme miestä puistossa – vihjeitä tekijästä kaivataan

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Onko Android-puhelimen muisti koko ajan lopussa? Kokeile tätä helppoa niksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    7. 7

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    10. 10

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. Näytä lisää