Minna, Vilma, Miina

Jalkapallo

Valikko

Andrés Escobar ei unohdu

Julkaistu:

Escobar
Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Kolumbian maajoukkuetoppari Andrés Escobar murhattiin kotikaupungissaan Medellinissä.
Escobar ohjasi 22. kesäkuuta 1994 jenkkipelaajan keskityksen MM-kisoissa omaan maaliin.

Karsinnoissa Argentiinan 5–0 Buenos Airesissa rökittänyt Kolumbia kuului kisojen suosikkeihin. Menestyspaineet olivat valtavat, ja huumekartellien arveltiin uhanneen pelaajia.

Cafeteros jäi oman maalin takia alkulohkoon. 27-vuotias Escobar päätti matkustaa kotiinsa. Hänet ammuttiin 2. heinäkuuta riidan päätteeksi yökerhon edustalla. Hautajaisiin saapui 120 000 ihmistä.

Synkkiä faktoja karmeasta tapauksesta. Futis synnyttää suuria tunteita, mutta se on kuitenkin vain peli.

Tämä olisi hyvä pitää mielessä futishullussa Latinalaisessa Amerikassakin, vaikka vaikeaa se on. Brasilian joukkueen tiedottaja löi viime lauantain neljännesvälierän tauolla Chilen kärkeä kasvoihin.

Lajin folkloreen kuuluu traagisia kohtaloita.

Yksi surullisimpia on Moacir Barbosan tarina. Brasilian veskari ei koskaan saanut anteeksi helppoa maalia omien, kesän 1950 kisojen huipentumassa ja kuoli 2000 katkerana ja unohdettuna.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Martti, 69, sai sydänkohtauksen nukkuessaan – Nelli-koira pelasti: ”Sankariksi sitä puhutellaan”

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    6. 6

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    7. 7

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    8. 8

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    9. 9

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    10. 10

      Monacossa huhuillaan: F1-kuskille pian potkut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    10. 10

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Martti, 69, sai sydänkohtauksen nukkuessaan – Nelli-koira pelasti: ”Sankariksi sitä puhutellaan”

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    6. Näytä lisää