Mauno, Maunu

Jalkapallo

Real Madrid haluaa Kolumbian maalitykin

Julkaistu:

MM-FUTIS 12.6.-13.7.
MM-kisojen maalipörssin kärkimies James Rodríguez on Real Madridin hankintalistalla.
Kolumbian James Rodríguez on ollut MM-kisojen ehdottomia kohupelaajia. Monacon hyökkääjä johtaa turnauksen maalipörssiä viidellä maalilla. Vaikka pelaaja keskittyy tällä hetkellä pelkästään Kolumbian puolivälieräotteluun Brasiliaa vastaan, hän on urheilulehti Marcan mukaan näyttänyt vihreää valoa mahdolliselle siirtymiselle Real Madridiin.

Madrid on James Rodríguezin lapsuuden suosikkiseura, ja myös pelaaminen samassa joukkueessa Cristiano Ronaldon kanssa houkuttelee. Monaco maksoi kolumbialaisesta viime vuonna Portolle 45 miljoonaa euroa, eikä ranskalaisseura aio luopua tähdestään halvalla.

Real Madrid on suunnitellut argentiinalaisen Ángel di Marían myyntiä, jolla seura rahoittaisi Rodríguezin hankinnan. Mikäli Di María kuitenkin jatkaa valkopaidoissa, kauppa voi siirtyä myöhempään ajankohtaan. Madridin puheenjohtaja Florentino Perez haluaisi silti toteuttaa siirron mahdollisimman pikaisesti. Pelkona on se, että mikäli seura ei hanki pelaajaa heti, MM-kisojen tähtihyökkääjä siirtyy johonkin muuhun suurseuraan.
  • MM-futis 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    4. 4

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty turvapaikkahakuprosessissa

    5. 5

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    6. 6

      KRP: Yhdestä mahdolllisesti vaarallisesta henkilöstä kansainvälinen etsintäkuulutus

    7. 7

      MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    8. 8

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    9. 9

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    10. 10

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    4. 4

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty turvapaikkahakuprosessissa

    5. 5

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    6. Näytä lisää