Armas

Jalkapallo

Valikko

Van Gaal: Espanja pysähtyy vain yhdellä tavalla

MM-futis 12.6.-13.7.
Hollanti lähtee perjantain huippuotteluun Espanjaa vastaan puolustus edellä.
Espanja ja Hollanti kohtasivat viimeksi MM-kisoissa kuumimmassa mahdollisessa tilanteessa. Espanja kaatoi Hollannin tiukassa MM-finaalissa 1-0.

Hollanti on muuttunut reilusti niistä ajoista. Valmentaja Louis Van Gaal on uudistanut ryhmää reilusti. Hyökkäyksestä löytyvät yhä mm. Arjen Robben ja Robin van Persie, mutta muualla paljon on muuttunut.

Yksi asia ei ole muuttunut: taktiikka Espanjaa vastaan.

- On vain yksi tapa blokata espanjalaiset. Se on erittäin kompakti puolustuspeli, Van Gaal sanoi ottelun alla Reutersin mukaan.

- Kun saa pallon, on oltava nopea. Pitää pelata nopeaa, hyvin jäsenneltyä peliä. Siitä ei tule helppoa, sillä Espanja osaa myös puolustaa hyvin.

Van Gaal jaksaa uskoa omiinsa. Hollanti ei tällä kertaa lukeudu kisojen aivan kuumimpiin suosikeihin. Piinkova taktikko ei lotkauta korviaan muiden puheille.

- Minulla on rautainen usko siihen, että voimme tuottaa jotain erityistä tuosta ottelusta. Uskon näin, vaikka samalla on oltava tietoinen siitä, että Espanja pelaa kenties maailman parasta futista.

  • MM-futis 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      James Cookin 250 vuotta vanhaa liiviä ei saatu myytyä huutokaupassa – ”Tällainen löytö tulee vastaan kerran elämässä”

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. Näytä lisää