Heidi

Jalkapallo

Jalkapallotähti loukkaantui koiraa ulkoiluttaessa - muistatko vielä nämä tapaukset?

Julkaistu:

Loukkaantumiset
Lyonin keskikenttäpelaaja Yoann Gourcuff on kärsinyt urallaan lukuisista loukkaantumisista, mutta hänen viimeisin vammautumisensa on kenties erikoisin.
27-vuotias taituri teloi nilkkansa ollessaan ulkoiluttamassa koiraansa. Ranskan MM-kisajoukkueen ulkopuolelle jääneen Gourcuffin loukkaantumisen tarkempia yksityiskohtia ei kerrottu.

Gourcuffia on pidetty pitkään Zinedine Zidanen seuraajana maajoukkueessa, mutta vammat ovat pysäyttäneet nousun maailman kirkkaimpaan eliittiin.

Daily Mail -lehti listasi jalkapalloilijoiden erikoisimpia loukkaantumisia, mutta se ei jostain syystä huomioinut Jari Litmasta.

Litmanen kärsi mm. silmävammasta Malmön urheilujohtajan Hasse Borgin avattua limonadipullon nuuskapurkilla ja korkin lennettyä suoraan Litmasen silmään.

Listalle eivät päässeet myöskään tuoreemmat suomalaistapaukset. Petri Pasanen sai pari viikkoa sitten 19 tikkiä käteensä kasvihuoneonnettomuudessa.

Interin Magus Bahne puolestaan joutui viikko sitten jäämään Lahti-ottelusta sivuun alkulämmittelyn jälkeen. Bahne riisui paitaansa ja löi kätensä katosta roikkuneen loisteputken suojan kulmaan. Sormi jouduttiin tikkaamaan.

Swansean Alan Tate mursi 2011 nilkkansa ollessaan golfkärryn kyydissä. Golfkentällä vammautui myös maalivahti Kasey Keller, joka löi etuhampaansa rikki vetäessään mailaa bägistään.

Jostain syystä juuri maalivahdeille sattuu. Manchester Cityn Richard Wright kompastui FA-cupin ottelun alkulämmössä kylttiin, joka varoitti häntä harjoittelemassa maalin edessä.

Dave Beasant oli kahdeksan viikkoa sivussa pudotettuaan salaatinkastikepullon jalkansa päälle. David James venäytti takareitensä kurottaessaan television kaukosäädintä.

Yksi kuuluisimmista maalivahdin vammoista sattui Espanjan Santiago Canizaresille. Hän menetti 2002 MM-kisat pudotettuaan partavesipullon varpailleen.

Englannin tähtipelaaja Alan Mullery ei päässyt vuoden 1964 kisoihin loukattuaan selkänsä hampaita pestessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    10. 10

      Näin sujui prinssi Williamin viimeinen työpäivä pelastushelikopterin lentäjänä – kiittää työtovereitaan yhteisistä vuosista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. Näytä lisää