Urpo

Jalkapallo

Valikko

Suomalainen mestariluotsi: Valmentaminen kiinnostaa

Julkaistu:

Jalkapallo
Ari Hjelm aikoo palata valmentajaksi, vaikka torjui romanialaisseuran tarjouksen.
Kolme Suomen mestaruutta, yksi Suomen cupin voitto ja hienoja menestysiltoja eurocupeissa. Ari Hjelmin kymmenen päävalmentajavuoden jakso Tampere Unitedissa päättyi 2010.

Hiljaiselosta huolimatta Hjelm ei ole irrottautunut huippujalkapallosta, vaan hän on seurannut tarkasti eri sarjoja ja trendejä.

- Nyt, kun ei itse valmenna, näkee asioita eri tavalla kuin valmennusaikana. On ollut hyvin mielenkiintoista tutkia juttuja ja funtsia eri tapoja toimia. Minulta löytyisi selvä sapluuna vaikka heti, jos lähtisin valmentamaan, Hjelm sanoi.

Tuo aika ei välttämättä ole vielä. Hjelm kertoo, ettei tehnyt viime vuonna hakemusta Suomen Palloliitolle nuorten maajoukkueen valmentamisesta nykyisten sitoumustensa takia. Hjelm työskentelee rekrytointipalvelu Sihti Oy:ssä asiakkuusjohtajana.

- Olin kiinnostunut siitä nuorten maajoukkueen valmentamisesta, mutta olen luvannut olla Sihdissä ainakin kolmesta viiteen vuotta, Hjelm sanoi.

Hän aloitti firmassa 2012.

Hjelm joutui puntaroimaan hiljattain myös hänelle ulkomailta esitettyä valmennustarjousta. Neuvottelut romanialaisen Caehlaul Piatra Neamtin kanssa etenivät jonkin matkaa, mutta valmista ei tullut.

- Puhuttiin jo hinnoista. Olisi ollut puolentoista vuoden sopimus. Se oli joukkue, jonka pudotimme TamUn kanssa aikaisemmin eurocupeista. Siinä näkyy, mikä merkitys kansainvälisillä otteluilla voi olla. Olen aina korostanut kansainvälisiä otteluita, Hjelm sanoi.

TamU pelasi hänen päävalmentaja-aikanaan 36 ottelua eri eurocupeissa. Ylivoimaisesti kovin yksittäissaavutus nähtiin 2007, kun TamU pudotti Mestarien liigan karsinnoissa Levski Sofian. Hjelmin suojatit voittivat bulgarialaiset sekä vieraissa että kotona 1–0. Tie lohkovaiheisiin nousi kuitenkin pystyyn myöhemmin: ensin Mestarien liigassa Rosenborgia vastaan ja sen jälkeen Uefa-cupissa Bordeaux’n kyydissä.

Euroiltojen taika ja kotimaisen huipputason ”ravistelu” houkuttelevat 52-vuotiasta Hjelmiä vielä kovastikin, kun oikea hetki koittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    2. 2

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    3. 3

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    4. 4

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    5. 5

      Presidentti Mauno Koiviston arkku tuotiin tuomiokirkkoon

    6. 6

      Suora lähetys kello 11.30: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    7. 7

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    8. 8

      Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

    9. 9

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    10. 10

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    6. 6

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    2. 2

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    3. 3

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    4. 4

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    5. 5

      Presidentti Mauno Koiviston arkku tuotiin tuomiokirkkoon

    6. Näytä lisää