Hemmo, Hemminki

Jalkapallo

Valikko

Te unohdatte, että kyse on Guardiolasta

KOMMENTTI
On hämmentävää, että Josep Guardiola joutuu nyt kuuntelemaan hätiköityä kritiikkiä, kirjoittaa Urheilusanomien toimittaja Antti Pärnänen.
- Olen pelannut kauan, mutta minulla ei ole koskaan ollut valmentajaa, joka olisi tehnyt yhtä paljon muutoksia kuin Guardiola, Bayern Münchenin perulaishyökkääjä Claudio Pizarro kummastelee Bundesliigan internetsivuilla.

- On tärkeää, ettemme tee jalkapallosta monimutkaisempaa kuin se todellisuudessa on, seuran hollantilaislaitahyökkääjä Arjen Robben vihjaisi ESPN-televisiokanavalle.

Bundesliiga alkaa tänään, mutta maailman parhaan jalkapallojoukkueen pelaajat ovat jo yltyneet kummeksumaan uutta päävalmentajaansa Josep Guardiolaa julkisesti. Ja omien rivien arviot ovat vain jäävuoren huippu. Ylipäätään on arvosteltu tuoreen luotsin harjoitusottelujen pelaajavalintoja, pelipaikkakokeiluja, taktisia ratkaisuja ja jopa hankintoja. Aikalailla kaikkea mahdollista siis.

Arvostelijat tuntuvat unohtaneen, kenestä he puhuvat. On hämmentävää, että mies, joka vielä kaksi vuotta sitten valmensi jalkapallohistorian parhaaksi kehuttua joukkuetta, joutuu nyt kuuntelemaan näin hätiköityä kritiikkiä. Guardiola kehitti FC Barcelonan pelin evoluution harjalle ja kehitti lajiin jotain aivan uutta. Siinä sivussa hän pokkasi muun muassa kolme Espanjan mestaruutta, kaksi Mestarien liigan voittoa ja kaksi Espanjan cupin voittoa. Näinkö lyhyt on ihmisten muisti?

Toki Guardiola on nyt Barcelonan sijaan Bayernissa. Joukkue on hänelle uusi, seura samoin. Maa on uusi, seuraperinnekin. Ympäristö ylipäätään. Mutta uudet haasteet vaativat uudistumista. Ja sitä mestarivalmentaja nyt yrittää. Hän haluaa pitäytyä omimmassa pelitavassaan ja toimintatavoissaan, mutta vastata samalla uuden liigan ja joukkueen tarjoamiin haasteisiin.

Onhan Guardiolan Bayern-projektissa omat riskinsä – niin kuin kaikessa uudessa ja innovatiivisessa. Mutta tässä riskissä todennäköisyydet ovat kyllä onnistumisen puolella.

Bundesliigakausi alkaa tänään perjantaina. Suomalaisista mukana ovat Leverkusenin päävalmentaja Sami Hyypiä, Schalken hyökkääjä Teemu Pukki sekä nuoret lupaukset Joel Mero (Borussia Mönchengladbach) ja Matti Steinmann (HSV).
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    4. 4

      Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    9. 9

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    10. 10

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    6. 6

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    7. 7

      Sami Hedbergin jäähallikeikka sai rajua kritiikkiä yleisöltä – näin koomikko kommentoi esitystään

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    10. 10

      Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    4. 4

      Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. Näytä lisää