Tuukka, Touko

Jalkapallo

Valikko

Entinen serbialaistähti tylynä seksuaalivähemmistöille

Julkaistu:

Jalkapallo
Useat hollantilaiset jalkapallotähdet ovat ilmaisseet tukensa seksuaalivähemmistöille maassa vietettävän Pride-viikon aikana. PSV Eindhovenissa pelannut serbialaishyökkääjä Mateja Kežman on puolestaan ilmaissut voimakkaasti eriävän mielipiteensä.
Kaksi vuotta sitten uransa päättänyt Kežman, 34, kertoo serbialaiselle Alo-lehdelle olevansa hyvin uskonnollinen, eikä hän katso seksuaalivähemmistöjä hyvällä.

Kežman tunnetaan Hollannissa hyvin, sillä hän mätti vuosina 2001-2004 PSV Eindhovenin riveissä 105 maalia 122 ottelussa.

- En voi sanoa olevani yllättynyt, koska hollantilaiset ovat hyvin liberaaleja. Minusta homoseksuaalisuus on sairaus, jota ei pitäisi esiintyä ollenkaan, Kežman tylytti Alolle.

Erityisen tyytymätön hän on Serbian jalkapalloliittoon, joka on päättänyt ottaa mallia Hollannista.

- En pitänyt Serbian jalkapalloliiton päätöksestä tukea Serbiassa järjestettävää homoparaatia. Hollantilaiset etääntyvät Jeesuksesta ja ovat matkalla henkiseen tuhoon, Kežman sanoi.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan Kežman on joutunut myrskyn silmään sosiaalisessa mediassa, jossa on kutsuttu dinosaurukseksi, ja että hän kuuluisi keskiajalle.

Lähde: Aftonbladet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

    7. 7

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    8. 8

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    9. 9

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    10. 10

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    5. 5

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    6. 6

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. Näytä lisää