Kuisma

Jalkapallo

16-vuotias teki maalin Espanjan liigassa

Julkaistu:

Athletic Bilbaon Iker Muniainista tuli sunnuntaina Espanjan jalkapallon liigahistorian nuorin maalintekijä 16 vuoden ja 289 päivän ikäisenä. Vaihdosta kentälle tullut Muniain varmisti joukkueelleen pisteen 2-2-maalilla 77. minuutilla Valladolidin vieraana.

Bilbaon kykyjenetsijät löysivät Muniainin Pamplonasta. Hän kuuluu Espanjan alle 16- ja 17-vuotiaiden maajoukkueisiin.

Ennätys oli aiemmin Xisco Nadalilla, joka osui 16 vuoden ja 353 päivän ikäisenä pelatessaan Villarrealissa. Nykyään Nadal edustaa Levantea.

Ensimmäistä kauttaan Espanjan pääsarjatasolla pelaavalta Xereziltä meni viisi ja puoli ottelua avausmaalin tekoon. Emiliano Armenteros päätti piinan 47. minuutilla kotiottelussa Malagaa vastaan. Malagan nigerialaishyökkääjä Victor Obinna osui kaukaa 1-1-tasoituksen ottelun lopussa.

Sunnuntain myöhäisottelussa Sevilla pyöritti kotonaan Real Madridin kumoon 2-1. Kotijoukkueen vei johtoon Jesus Navas, mutta Real-pakki Pepe tasoitti toisen puoliajan alussa.

Ansaitun voiton ottelua hallinneelle Sevillalle viimeisteli sitten 66. minuutilla Renato, joka oli jäänyt täysin yksin Realin maalin eteen puskemaan Adrianon keskityksen sisään.

Ilman loukkaantunutta Cristiano Ronaldoa pelanneelle Realille tappio oli kauden ensimmäinen. Kaikki kuusi otteluaan voittanut Barcelona on sarjakärjessä, kolme pistettä Realin ja Sevillan edellä.

Muissa otteluissa Getafe löi Osasunan 2-1, Gijon Mallorcan 4-1 ja Valencia vieraissa Santanderin 1-0. Villarreal ja Espanyol jäivät keskinäisessä ottelussaan maaleitta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  3. 3

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  4. 4

    Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

  5. 5

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  6. 6

    Suomalainen ”kolmisilmäinen yöolio” hämmästyttää maailmalla

  7. 7

    Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

  8. 8

    Asunnon täystuhon voi välttää – asiantuntijan 5 vinkkiä vuokranantajalle

  9. 9

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  10. 10

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  5. 5

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  6. 6

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  7. 7

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  8. 8

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  9. 9

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  10. 10

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  3. 3

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  4. 4

    Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

  5. 5

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  6. Näytä lisää