Oliver, Olivia, Oiva

Jalkapallo

Valikko

HJK murskasi VPS:n Suomen cupin välierässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Paulus Roiha löi alkutahdit, kun HJK eteni keskiviikkona vakuuttavasti Suomen Cupin finaaliin. Kärkimies teki kaksi ensimmäistä maalia HJK:n 5-0 (1-0) -voittoon päättyneessä ottelussa. Kun samaan aikaan Honka voitti Hakan, varmisti HJK paikan ensi kaudeksi eurocupiin.

Paulus Roihan kaksi maalia 29. ja 52. minuutilla vapauttivat Klubin iskemään taululle peräti viisi osumaa. Tosin viimeisen maalin niittasi omaan verkkoon Joonas Ikäläinen. Roihan lisäksi osuivat Erfan Zeneli ja Jarno Parikka.

HJK painosti jo ensimmäisellä puoliajalla ja Henri Sillanpää piti vaasalaisia kiinni ottelussa. HJK:lla oli Roihan 1-0-maalin lisäksi vähintään puolen tusinaa tekopaikkaa, mutta VPS-veskari oli valppaana.

Vihdoin toisella puoliskolla HJK sai ansaitsemansa. Usean paikan torjunut Sillanpää ei voinut mitään kun Roiha puski kulmasta toisen maalinsa. Kaksi seuraavaa maalia HJK sai tehdä suhteellisen rauhassa eikä Zenelillä ja Parikalla ollut vaikeuksia Sillanpään ohittamisessa huippupaikoistaan. Ikäläisen oma maali 90. minuutilla oli enää surkuhupaisaa kosmetiikkaa.

Vaikka HJK jäi neljänneksi liigassa, se pelaa eurocupissa ensi kaudella Esiintyminen Europa Leaguessa varmistui sillä Honka on ansainnut oman paikkansa sarjasijoituksen perusteella, joten HJK ottaa Suomen Cupin palkinnoksi jaettavan paikan.

HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen oli erittäin tyytyväinen joukkueensa esitykseen sunnuntain pettymyksen jälkeen.

- Joukkue nousi todella hienosti Lahti-tappion masennuksesta. Kun Honka voitti, niin varmistimme samalla myös europaikan, joka on erittäin tärkeää. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja Hongalle olemme jo kaksi kertaa tällä kaudella hävinneet, niin nälkää riittää, Muurinen sanoi ottelun jälkeen.

VPS:n päävalmentaja Tomi Kärkkäinen tunnusti myös HJK:n paremmuuden.

- Oltiin koko ajan askel jäljessä ja paremmalle hävittiin. HJK antoi meille oppitunnin liikkumisesta ja pallon liikuttamisesta, Kärkkäinen sanoi.

HJK ja Honka taistelevat Suomen cupin voitosta lauantaina Helsingissä.

  • suomencup
Näitä luetaan!
  1. 1

    300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  4. 4

    Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

  5. 5

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  6. 6

    Tiger Woods kärysi ratista Jupiterissa

  7. 7

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  8. 8

    50-vuotias mies avautuu vaietusta aiheesta: ”Olen isätön, vaikka minulla on isä”

  9. 9

    Ylen toimitusjohtaja Kivinen: nämä asiat olivat Jääskeläiselle vaikeita

  10. 10

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  4. 4

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  5. 5

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  6. 6

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  7. 7

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  8. 8

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  9. 9

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  10. 10

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  9. 9

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  4. 4

    Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

  5. 5

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  6. Näytä lisää