Sauli, Saul

Jalkapallo

Valikko

Karu tilasto julki: 150 ex-jalkapalloilijaa istuu vankilassa

Lähes 150 entistä ammattilaisjalkapalloilijaa istuu tällä hetkellä vankilassa, uutisoi Daily Star verkkosivuillaan.
Suurin osa heistä on pelaajia, jotka ovat tippuneet tyhjän päälle sen jälkeen, kun seura ei ole tarjonnut jatkoa.

Englannin pelaajayhdistyksen mukaan alemman sarjatasojen seurat vapauttavat paljon pelaajia jatkuvalla syötöllä. Daily Starin mukaan 700 ammattilaisjalkapalloilijaa on jäänyt työttömäksi päättyneen kauden jälkeen.

Monet vapautetuista pelaajista ajautuvat rikollisuuden pariin tai kärsivät alkoholiongelmasta ja peliriippuvuudesta. Myös masennus ja taloudelliset ongelmat ovat yleisiä peliuran jälkeen.

Esimerkiksi Crystal Palacen entinen pelaaja Gavin Heeroo joutui hakemaan ammatillista apua peliriippuvuuteensa, kun hän tuhlasi 30 000 puntaa eli noin 35 000 euroa yhden viikonlopun aikana.

Vankilaan asti päätyneiden pelaajien kohdalla huumeet ovat yksi keskeisimmistä syistä syöksykierteeseen.

Liverpoolissa kirjoilla ollut maalivahti Michael Kinsella joutui huumeiden salakuljetuksesta kuudeksi vuodeksi vankilaan sen jälkeen, kun hänet oli pudotettu Tranmere Roversin pelaajaringistä.

- Kun rahat loppuvat, yrität tehdä kaikkesi, että saat sitä lisää, Kinsella perusteli.

Kinsella, 36, vapautui vankilasta viime marraskuussa ja on sen jälkeen kiertänyt seuroissa kertomassa ja varoittelemassa peliuran jälkeen vaanivista sudenkuopista.

- Kysyn 32-vuotiailta pelaajilta, mitä he aikovat peliuransa jälkeen. Heillä ole hajuakaan. He lopettavat peliuransa pennittöminä, Kinsella hämmästeli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    4. 4

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    5. 5

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    6. 6

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    7. 7

      Jopa 800 000 suomalaista altistuu – sisäilmasairauden ensioireet muistuttavat flunssaa

    8. 8

      Onko Leo Komarovin ura Leijonissa ohi? Näin Jääkiekkoliiton pomo kommentoi kohusopimusta

    9. 9

      Corey Elkins ratkaisi jännitysnäytelmän – HIFK tasoitti ottelusarjan TPS:aa vastaan

    10. 10

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    4. 4

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    5. 5

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    6. Näytä lisää