Juha, Janne, Jani

Jalkapallo

Valikko

Moisander: Espanja-ottelu toi positiivista palautetta

Julkaistu:

Huuhkajakapteeni Niklas Moisander palasi normikustannuspaikalleen maajoukkuetehtävien jälkeen ja oli mukana siivittämässä Ajaxia 4-1-voittoon NEC Nijmegenista sunnuntaisessa Hollannin Eredivisien ottelussa.
Ajax on tiukasti kiinni Hollannin mestaruudessa voittonsa myötä, mutta yksi viikon puheenaiheista on ollut myös Huuhkajien viime viikon 1-1-tasapeli Espanjaa vastaan MM-karsinnoissa. Moisanderin mukaan palautetta on tullut paljon – ja yksinomaan positiivista.

- Kyllä oli Espanja –ottelu huomioitu. Ihmiset olivat todella iloisia puolestamme ja moni kävi ihmettelemässä, miten tasapeli Espanjasta on mahdollista, Moisander kertoi.

- Ennen lähtöäni maajoukkuereissulle kaikki vähän hymähtelivät, ettei Espanjasta saa kukaan pisteitä. Nyt kävi toisin ja tuli positiivista palautetta ja ihmiset olivat oikeasti iloissaan Suomen puolesta.

Moisander myöntää, että saatu tunnustus lämmittää ja kannustaa myös tuleviin koitoksiin maajoukkueessa.

- Tuollainen palaute on tärkeää meille pelaajille ja se antaa taas lisää intoa kesäkuun otteluihin Valko-Venäjää vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    6. 6

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    7. 7

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    8. 8

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    9. 9

      Miro Heiskanen tähditti historiallista varausluokkaa – ”Ihan uskomaton juttu”

    10. 10

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    6. Näytä lisää