Heidi

Jalkapallo

Leverkusenille kitkerä tappio kärkiottelussa

Julkaistu:

Entinen Suomen maajoukkueen puolustuksen toteemi ei varmasti silitellyt Leverkusenin puolustusta Bayern-tappion jälkeen.
Bayern München on ollut jo pitkään menossa menojaan Saksan jalkapallomestariksi. Se voitti lauantai-iltana Sami Hyypiän ja Sacha Lewandowskin valmentaman Leverkusenin vieraissa 2–1 (1–0).

Bayernin ero Bundesliigassa kakkosena olevaan Dortmundiin on 20 pistettä. Leverkusen on kolmantena 24 pinnaa baijerilaisia jäljessä.

Leverkusen lähti otteluun toivoa täynnä, sillä se oli aiemmin tällä kaudella voittanut Bayernin vieraissa.

Yksi lauantain ottelun käännekohdista nähtiin reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Leverkusenin Sebastian Boenisch ampui tulisesti, mutta vieraiden maalivahti Manuel Neuer pelasti kohti alanurkkaa kiitäneen laukauksen kulmapotkuksi.

Bayern pääsi tuon kulmurin jälkeen vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Mario Gomez viimeisteli 0–1. Gomez eteni vetopaikkaan keskiympyrästä ohittaen kaksi Leverkusenin pelaajaa saaden nämä näyttämään varsin kömpelöiltä.

Leverkusenilla oli pitkään vaikeuksia päästä maalipaikkoihin, kunnes 75. minuutilla kapteeni Simon Rolfes ohjasi kulmapotkun jälkitilanteesta 1–1. Joukkue sai puhtia tasoituksestaan, mutta lopussa iski kuitenkin vierasjoukkue.

Bastian Schweinsteiger antoi vapaapotkun rangaistusalueelle maalinedusruuhkaan, ja pallo kimpoili epäonnisen Leverkusen-puolustajan Philipp Wollscheidin kautta verkkoon: 1–2.

Tv-kamerat näyttivät ottelun aikana useita kertoja Leverkusen-valmentajia Hyypiää ja Lewandowskia. Hyypiän väitettiin aiemmin viikolla sanoneen, että hän haluaisi valmentaa joukkuetta yksin. Seura ja Hyypiä kuitenkin kiistivät nopeasti moiset väitteet.

Happamuus valmentajien kasvoilla lauantai-iltana johtuikin eniten siitä, että Leverkusenin hyökkäyspeli jäi vaisuksi, ja puolustuksen virheet tulivat kalliiksi.

Bayernille voitto oli paluu arkeen. Joukkue hävisi aiemmin viikolla Mestarien liigassa Arsenalille, minkä jälkeen seuran pomoportaaseen kuuluva Uli Hoeness haukkui joukkueensa pelaamisen roskaksi ja vaati ryhtiliikettä.

Bayern ei suoranaisesti säkenöinyt Leverkusenia vastaan, mutta otti rutiinillaan viileästi vierasvoiton kunnon ammattimiesten tyyliin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa Putinin vierailua – Presidentti Niinistö Putinille: ”Olette sydämellisesti tervetullut”

    2. 2

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat julki: Niinistö ja Putin kättelivät Punkaharjulla

    5. 5

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    6. 6

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Kuvat lentokentältä: Putin saapui Suomeen – vastassa kymmenien ajoneuvojen saattue

    9. 9

      Missikaunotar Rosa-Maria Ryyti meloo pikkuruisissa bikineissä – mieletön rusketus korostaa timmejä vatsalihaksia: ”Kiitos Suomen kesä”

    10. 10

      Kenet heistä haluaisit mökkinaapuriksi? Valitse tunnettujen suomalaisten joukosta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    9. 9

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa Putinin vierailua – Presidentti Niinistö Putinille: ”Olette sydämellisesti tervetullut”

    2. 2

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat julki: Niinistö ja Putin kättelivät Punkaharjulla

    5. 5

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    6. Näytä lisää