Hanna, Johanna, Jenni

Jalkapallo

Valikko

Ruotsilta melkoinen loppukiri - neljän maalin takaa tasoihin

Julkaistu: , Päivitetty:

MM-KARSINTA
Ruotsi esitti huiman kirin Saksaa vastaan Berliinissä pelatussa MM-karsintaottelussa.
Saksa siirtyi ottelussa 2-0-johtoon nopeasti Miroslav Klosen maaleilla ja Per Mertesackerin tehtyä 3-0 peli näytti jo ratkenneelta, kun joukkueet menivät tauolle. Mesut Özil lisäsi johdoksi jo 4-0 toisen jakson alkupuolella, jolloin peli vaikutti olevan todella ohi.

Toisin kävi. 62. minuutilla Ruotsin kapteeni Zlatan Ibrahimovic aloitti huiman loppukirin. Kaksi minuuttia myöhemmin laitapakki Mikael Lustig kavensi tilanteeksi jo 2-4.

Kun Johan Elmander teki 3-4-kavennuksen, Saksan päävalmentaja Joachim Löw näytti jo epätoivoiselta. Eikä syyttä.

Lisäajalla Ruotsi painoi viimeisen hyökkäyksen vahvasti. Zlatan Ibrahimovic hävisi pääpallon Mertesackerille, jonka pusku päätyi kuitenkin
Rasmus Elmille. Pallo maaliin ja Ruotsi tasoitti lopputulokseksi 4-4.

Epävarma Saksan puolustus oli jo aiemmin helisemässä Ruotsin rynnistäessä. Tosin Saksan Toni Kroos kutitteli kymmenisen minuuttia ennen loppua kaukovedollaan tolppaa.

Klosen maalisaldo maaotteluissa karttui 67:ään. Hän on vain yhden osuman päässä Gerd Mülleristä, joka 68 maalillaan pitää nimissään Saksan maajoukkue-ennätystä.

Kummallekin joukkueelle pistemenetys oli karsintojen ensimmäinen. Ottelun Ruotsia enemmän pelannut Saksa johtaa C-lohkoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    2. 2

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    3. 3

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    4. 4

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    5. 5

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    6. 6

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    7. 7

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    2. 2

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    3. 3

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    4. 4

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    5. 5

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    6. Näytä lisää