Atso

Jalkapallo

Chelsea vei FA Cupin - Liverpoolissa harmitellaan tätä tilannetta

Julkaistu:

Chelsea voitti FA Cupin finaalissa Liverpoolin 2-1.

Chelsea siirtyi ottelussa 2-0-johtoon Ramiresin ja Didier Drogban maaleilla. Liverpool tuli kuitenkin vielä Andy Carrollin osumalla maalin päähän. Carroll oli lopussa vielä tasoittaa ottelun, mutta Petr Cech pelasti maaliviivalta yläriman kautta.

Liverpoolin pelaajat ehtivät jo juhlia tilanteessa tasoitusmaalia, mutta avustavan tuomarin mukaan pallo ei käynyt maalissa. Edes hidastuskuvan perusteella ei pystynyt varmuudella sanomaan kävikö pallo kokonaan maaliviivan yli.

FA Cupin voitto oli Chelsealle jo neljäs viimeiseen kuuteen vuoteen.

- Mahtavaa, tämän takia elämme, John Terry tiivisti BBC:n haastattelussa.

- Puhuimme porukan kanssa eilen voittamisesta. Meillä on ollut hankala matka FA-cupissa tällä kaudella, ja nyt olemme sen voittaneet. Loistava esitys. Meitä on pidetty liian vanhoina, menneisyyden miehinä, yhteenhitsautumattomana joukkueena, mutta olemme nousseet yhdessä voittajiksi.

Drogbasta puolestaan tuli FA Cupin 141-vuotisen historian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin neljässä finaalissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuollut ja muutamia loukkaantunut yliajossa Helsingin keskustassa

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Megayllätys Vantaalla: Red Hot Chili Peppers pudotti kiekon Jokerien matsissa – ”Kunniatehtävä”

    6. 6

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    7. 7

      Maisa Torppa kannustaa rakastaan sporttisena Jyväskylän MM-ralleissa – ”Vettä tulee, kun saavista kaatamalla”

    8. 8

      Upeaa Ari-Pekka! Liukkonen kauhoi MM-finaalipaikan

    9. 9

      Uhkean tv-tähden uimapuku ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – illuusio alastomuudesta: Upea figuuri paljastui

    10. 10

      EK11: Esapekka Lappi jyrää Jyväskylässä – suomalaisilla yhä neloisjohto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    9. 9

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    10. 10

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuollut ja muutamia loukkaantunut yliajossa Helsingin keskustassa

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Megayllätys Vantaalla: Red Hot Chili Peppers pudotti kiekon Jokerien matsissa – ”Kunniatehtävä”

    6. Näytä lisää