Iivari, Iivo

Jalkapallo

Juhani Ojala odottaa yhä debyyttiään Sveitsissä

Julkaistu:

Elokuussa HJK:sta Sveitsin liigan Young Boysiin siirtyneellä topparilla on debyytti uudessa seurassaan vielä edessä, mutta Juhani Ojala ei kiiruhda asian kanssa.
Tuntumaa on tullut jo parissa harjoitusottelussa ja ensimmäinen virallinen peli saattaa olla edessä jo nyt lauantaina.

Syyskuun alun maaottelutauolla YB pelasi kaksi ottelua ja Ojala urakoi molemmissa.

- Pelit menivät ihan hyvin ja sai vähän tuntumaa. Varsinkin ensimmäinen peli Freiburgia vastaan oli kaikin puolin hyvä ottelu. Toisessa voitimme sitten alasarjaporukan 7-0. Hyvin sekin meni, kuten tuloksesta voi päätellä, Ojala kertoi.

Ensimmäinen tosikoitos Ojalalla saattaa olla kuitenkin edessä nyt Sveitsin Cupissa, kun vastassa vieraskentällä on Domdidier.

- Vähän on ollut puhetta, että pelaisin kun vastassa on divisioonajoukkue. Katsotaan nyt, mutta olisihan se mukava debyytti virallisissakin otteluissa tehdä.

Sarjaotteluissa Ojala ei välttämättä edes odota vastuuta ihan heti.

- Kilpailu on kovaa ja olemme pelanneet vakiotoppariparilla alkukauden.
Meitä on kaikkiaan viisi topparia, joista yksi tosin taisi nyt lähteä kakkosjoukkueeseen. Hienoa jos syksyn aikana pääsisi jo pelaamaan, mutta viimeistään keväällä. Se on oikeastaan se varsinainen tavoite. Sarja on täälläkin pitkä ja aina voi tulla loukkaantumisia ja muuta, joten uskon että tilaisuus tulee, Ojala sanoo.

- Toivotan nyt ettei seura minua tänne ihan turhaan hankkinut, toppari lisää naurahtaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SUORA LÄHETYS: Turun puukkoiskun pääepäillyn vangitsemis­istunto alkaa

    2. 2

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    3. 3

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    4. 4

      Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

    5. 5

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    6. 6

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    9. 9

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    10. 10

      Joitko itsellesi lomasydänsyndrooman? Vaikutus näkyy nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    7. 7

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    8. 8

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    9. 9

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    10. 10

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SUORA LÄHETYS: Turun puukkoiskun pääepäillyn vangitsemis­istunto alkaa

    2. 2

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    3. 3

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    4. 4

      Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

    5. 5

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    6. Näytä lisää