Aatu, Aatto

Jalkapallo

Valikko

Huuhkajavahti haluaa unohtaa uransa huonoimman pelin - katso video!

Julkaistu:

Lukas Hradeckyn kauden avaus Esbjergissä ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä maajoukkuevahdille sattui kaksi kiusallista lipsahdusta ottelussa Næstvediä vastaan.
Hradeckyllä on mahdollisuus jättää tuo ottelu taakseen perjantaina, kun Esbjerg kohtaa vieraissa Vestsjællandin.

Hradecky ensin nyrkkeili pallon omaan maaliinsa ja sitten vielä päästi helponnäköisesti suoran vapaapotkun käsiensä kautta verkkoon. Hradecky katsoo kuitenkin jo eteenpäin.

- Se oli urani paskin peli, mutta perjantaina on taas uusi peli edessä. Kaikille sattuu välillä tuollaisia. Ei voi mitään, vaan on mentävä eteenpäin.

Hän kuitenkin myöntää, että maalit kummittelevat hieman vielä takaraivossa.

- Ei niitä nyt täysin nollattu ole vielä, mutta kunhan perjantain pelissä hoitaa ensimmäiset tilanteet varmasti, niin siitä se taas lähtee eikä sitten sen pelin jälkeen enää paljon tarvitse miettiä ja tuo edellinen on täysin unohdettu.

Esbjerg putosi viime kauden päätteeksi Tanskan liigasta sarjaporrasta alemmas ja on yksi vahvimmista nousijaehdokkaista. Jotain joukkueen tasosta kertoo se, että vaikka viime ottelussa vastustaja rokotti neljästi, pystyi Esbjerg kuitenkin voittamaan ottelun 5-4.

- Meillä on kova materiaali tähän sarjaan ja sen puolesta pitäisi nousta. Meillä ei saa nousta kuitenkaan missään vaiheessa hattuun. Viime pelissä ensimmäisen maalin jälkeen oli hieman sellaisia merkkejä, mutta kun vastustaja tuli tasoihin, niin olimme yhtäkkiä pinteessä. Taidollisesti meidän pitäisi nousta ja se on enemmän päästä kiinni.

Perjantaina vastaan asettuu Vestsjælland.

- Se on sellainen aika norjalaistyyppinen joukkue, kuten monet muutkin täällä divarissa. Ainakin meitä vastaan. Aika pitkällä pelaavat, Hradecky luonnehtii tulevaa vastusta.

Katso video Hradeckyn uran huonoimmasta pelistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

    2. 2

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä Minnesota Timberwolvesiin

    3. 3

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    9. 9

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    10. 10

      Lauri Markkasen kilpailijalla tulipalokiire pois draftista – ratkaisu hämmentää Ranskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

    2. 2

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä Minnesota Timberwolvesiin

    3. 3

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    6. Näytä lisää