Verneri

Jalkapallo

Hetemaj'n Albinoleffe ajautui putoamiskurimukseen

Julkaistu:

Mehmet Hetemaj'n edustama Albinoleffe koki 2-3-kotitappion sarjajohtaja Atalantalle maanantaina ja seuran tilanne sarjan häntäpäässä kiristyi entisestään.
Albinoleffe sai otteluun synkän alun, kun Atalanta meni jo 5. peliminuutilla johtoon ja 17. minuutilla tulostaululla oli jo 0-2-lukemat. 42 minuutin pelin jälkeen peli oli vieraille 3-0. Kiri toi Albinoleffen maalin päähän, mutta tasoihin saakka ei potkua pohkeissa riittänyt.

- Tyypillinen peli meiltä. Pelataan muuten hyvin, mutta puolustus on surkeaa. Meille on tehty kolmessa viime pelissä yhdeksän maalia, ja on vaikea voittaa pelejä, kun omissa soi tuohon tahtiin, Hetemaj manaa.

Puolustuslinja on ollut Albinoleffen heikkous tällä kaudella ja siksi se on sarjassa neljänneksi viimeisenä.

- Alakertaan on vaihdeltu ryhmitystä, mutta se ei ole parantanut puolustamista. Aggressiivisuus tuntuu ainakin puuttuvan otteista. Me keskikenttämiehet joudumme koko ajan auttamaan puolustuslinjaa ja tuntuu siltä, että jos ei auta, niin aina soi omissa.

Serie B:tä on kaksi kierrosta pelaamatta ja Albinoleffen kohtalo on avoin.

- Voimme vielä joko säilyä suoraan, pudota suoraan tai joutua playoutteihin. Ensi lauantaina on elämän ja kuoleman ottelu Piacenzaa vastaan. He ovat meidän ohella putoamisvaarassa.

Serie B:stä kolme viimeistä tippuu suoraan. Neljänneksi ja viidennekseksi viimeinen karsivat keskenään säilymisestä kaksiosaisessa playout-ottelusarjassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. 6

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    7. 7

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    10. 10

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. Näytä lisää