Mauno, Maunu

Jalkapallo

Honka ja KuPS voittoihin liigakierroksella

Julkaistu:

Honka ja KuPS saavuttivat sunnuntain voitoillaan jalkapalloliigan kärjessä porskuttavaa HJK:ta. Honka kukisti kotonaan Jaron 3-1 ja KuPS vieraissa Interin samoin luvuin. HJK:n liigajohto on nyt Honkaan nähden kuusi pistettä, KuPSiin seitsemän.

Espoolaiset olivat Jaron kanssa vaikeuksissa, sillä ensimmäisellä puoliajalla Sebastian Mannström vei vieraat johtoon Alexei Eremenko Juniorin esityöstä. Vielä ennen taukoa tilanne oli kuitenkin kääntynyt päälaelleen Demba Savagen ja Sampo Koskisen maaleilla. Hermanni Vuorinen viimeisteli loppuluvut vartti ennen loppua.

KuPSin vierailu Turkuun alkoi Miikka Ilon johtomaalilla 22. minuutin kohdalla. Henri Lehtonen tasoitti, mutta vielä ennen taukoa tuore nigerialaisvahvistus Dudu siirsi KuPSin uudelleen johtoon. Toisella puoliajalla kapteeni Pietari Holopainen niittasi savolaisten kolmannen osuman.

Sunnuntain parhaat maalikarkelot nähtiin Tampereen Ratinassa, kun IFK Mariehamn haki vieraspisteet TamUlta lukemin 4-3. Tauolle mentiin 3-3-tilanteessa, ja toisella puoliajalla MIFK:lle riitti voittoon Tamas Gruborovicsin illan toinen maali. Liigassa neljäntenä olevalle TamUlle tappio oli karvas, sillä KuPS ja Honka ovat jälleen hiukan kauempana.

JJK ja MyPa eivät saaneet Jyväskylässä selvää toisistaan, ja ottelu päättyi 1-1-tasatulokseen. Ilari Äijälä toimi vieraiden viimeistelijänä, Patrick Poutiainen isäntien.

Vaasassa TPS nousi 3-0-voitollaan VPS:stä tasapisteisiin liigassa viidentenä olevan Jaron kanssa. Riku Riski, Juho Lähde ja Roope Riski tekivät turkulaisten maalit toisella puoliajalla.

Jalkapalloliiga:

Honka-Jaro 3-1 (2-1), TamU-IFK Mariehamn 3-4 (3-3), Inter-KuPS 1-3 (1-2), JJK-MyPa 1-1 (1-1), VPS-TPS 0-3 (0-0).

ottelut, voitot, tasapelit, tappiot, +maalit, -maalit, pisteetHJK 17 11 4 2 31- 10 37Honka 17 9 4 4 28- 18 31KuPS 17 9 3 5 30- 24 30TamU 17 7 4 6 26- 29 25Jaro 17 7 3 7 26- 21 24TPS 17 6 6 5 22- 19 24Inter 17 6 4 7 21- 23 22IFK Mariehamn 17 5 6 6 28- 26 21MyPa 16 5 6 5 23- 23 21VPS 17 6 3 8 17- 25 21JJK 17 6 2 9 19- 21 20Haka 17 5 4 8 20- 30 19AC Oulu 16 4 3 9 17- 28 15FC Lahti 17 2 8 7 14- 25 14

Seuraavat ottelut: 12. 8. AC Oulu-MyPa, 13. 8. JJK-KuPS, 14. 8. HJK-Honka, 15. 8. MyPa-FC Lahti, Inter-TPS, 16. 8. VPS-Jaro, IFK Mariehamn-AC Oulu, Haka-TamU.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  2. 2

    SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  3. 3

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  4. 4

    Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

  5. 5

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  6. 6

    IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty turvapaikkahakuprosessissa

  7. 7

    MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  8. 8

    KRP: Yhdestä mahdolllisesti vaarallisesta henkilöstä kansainvälinen etsintäkuulutus

  9. 9

    Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

  10. 10

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  2. 2

    SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  3. 3

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  4. 4

    Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

  5. 5

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  6. Näytä lisää