Aija, Aava

Jalkapallo

Valikko

Tampere Unitedin mestaruusmarssi jatkuu

Tampere Unitedin marssi kohti toista peräkkäistä jalkapallon Suomen mestaruutta ei hyydy. Maanantaina joukkue nousi kotikentällään 2-1-voittoon HJK:sta, ja ero sarjakakkoseen Hakaan on jo yhdeksän pistettä. Pelejä on kummallakin jäljellä neljä.

- Mutta ei me vielä kopissa mistään Suomen mestaruudesta puhuta. Siitä valmentaja Ari Hjelm kyllä pitää huolen. Etenemme jatkossakin peli kerrallaan. Keskitymme nöyrästi ja huolellisesti jokaiseen kamppailuun, TamU:n laitalinkki Tomi Petrescu lupasi.

Yhdeksännen peräkkäisen tappiottoman ottelunsa pelannut TamU oli tiukoilla vaisua kautta pelaavan helsinkiläisjoukkueen kanssa. Vieraat pääsivät johtoon 8. minuutilla, kun Vili Savolainen onnistui.

Kotiyleisö sai odottaa tasoitusta aina 70. minuutille, asialla Jari Niemi. Voittomaali merkittiin 82. minuutilla Tomi Petrescun nimiin.

- Pari pientä virhettä käänsi ottelun. TamU osoitti tänäänkin, miksi se voittaa tänä vuonna Suomen mestaruuden. Joukkue pystyy kääntämään näitä tiukkoja otteluita lopussa - jopa tappioasemastakin - voitokseen, HJK:n 1-0-johtomaalin viimeistellyt keskikenttäpelaaja Vili Savolainen arvioi.

- HJK pääsi paineettomana peliin. Se pystyi pelaamaan normaalia hyökkäävämmin. Alun sähläilyn jälkeen mekin pääsimme mukaan peliin. Meillä oli paikkoja tehdä maali jo ensimmäisellä puoliajalla. Mm. Jarkko Wiss puski kerran jopa tolppaan, TamU:n luotsi Hjelm kertoi.

Tampere U-HJK 2-1 (0-1)

8. Vili Savolainen (Dawda Bah) 0-1, 70. Jari Niemi (Tomi Petrescu) 1-1, 82. Tomi Petrescu (Toni Järvinen) 2-1. Erotuomari: Tony Asumaa. Yleisöä: 2 854. Tampere U: Mikko Kavén, Mathias Lindström, Heikki Aho (46. Antti Hynynen), Juska Savolainen, Antti Ojanperä, Jussi Kujala, Toni Järvinen, Jarkko Wiss, Tomi Petrescu (84. Henri Myntti), Antti Pohja, Jari Niemi. HJK: Ville Wallén, Ilari Äijälä (46. Iiro Aalto), Tuomas Aho, Jukka Raitala, Markus Halsti, Tuomas Haapala, Vili Savolainen, Mika Nurmela (v), Jarno Parikka, Dawda Bah (57. Hermanni Vuorinen), Sebastian Sorsa (v) (73. Mohamed Kamara).

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  3. 3

    Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

  4. 4

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  5. 5

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  6. 6

    Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – sanahelinää lisättiin

  7. 7

    Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

  8. 8

    Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

  9. 9

    Meteorologi Pekka Pouta valitsee kesäloman ajankohdan taktisesti – ”Pienempi vaara, että on koko ajan huonot säät”

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  5. 5

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  6. 6

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  7. 7

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  8. 8

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  9. 9

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  10. 10

    Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  3. 3

    Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

  4. 4

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  5. 5

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  6. Näytä lisää