Usko

Jalkapallo

Valikko

Vuorisen hattutemppu toi voiton HJK:lle

HJK ei ollut hävinnyt kotonaan MyPalle jalkapalloliigassa vajaaseen yhteentoista vuoteen, eikä totisesti alistunut torstainakaan. Kuin taivaan lahjana Klubin paitaan Norjasta saatu Hermanni Vuorinen piiskasi hattutempullaan isännät messevään 5-0 (3-0) -voittoon.

HJK tyrmäsi vieraat kymmenessä minuutissa. Ennen Vuorisen show´ta Kabba Samura toimitti oman ylärimakutinsa Janne Korhosen selustaan. "Herkun" puhdasta knallitemppua pohjustivat syötöillään Grant Smith ja Dawda Bah. 4-0 -osuman hyökkääjäkolossi iski jäätyään vapaaksi rangaistusalueella.

Ylivoimaisesti kauden parastaan esittänyt HJK on saanut loistavat vahvistukset. Bah suojaa hyvin palloa, tekee maaleja ja on muutenkin juonikas kaveri. Vuorinen puolestaan aiheuttaa laatikossa pelonsekaisia tunteita vastustajan alakerralle.

- Se vain jotenkin loksahti kohdalleen. Olipa ilo pelata taikuri-Bahin kanssa. Tuudittautumiseen ei kuitenkaan ole vielä mitään aihetta, kolmannen hattutemppunsa liigassa tekaissut Vuorinen muistutti.

Isäntien juhlamarssia saattoi silottaa Myllykosken toppareiden Hugo Mirandan ja Vasili Marchisin puuttuminen. Tero Karhu ei oikein onnistunut alakerran johtajan Heikki Pulkkisen rinnalla.

- Pitää pystyä johtamaan puolustusta, olipa rinnalla kuka tahansa. Tein itsekin enemmän virheitä kuin koko kauden aikana. Nyt on sekava fiilis, Pulkkinen sai sanotuksi.

MyPa oli päästänyt ennen Helsingin-visiittiään vähiten maaleja liigassa. Ei ole enää.

- Toivottavasti kaikki virheet sattuivat nyt tähän matsiin, valmentaja Ilkka Mäkelä toivoi.

Erikoista oli, että HJK-fanien Keke ulos -huutojen sijaan MyPan kannattajat vaativat Mäkelän päätä vadille. Tilalle tarjottiin Janne Hyppöstä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  2. 2

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  3. 3

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  4. 4

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  5. 5

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  6. 6

    Jalkapalloilija erotettiin traagisesti perheestään – Lasse Lehtinen vetoaa Timo Soiniin kirjeessä: ”Poika ei enää tunne isäänsä”

  7. 7

    Syyte karmeasta velanperinnästä Kuopiossa – uhri soitti ase ohimolla äidilleen

  8. 8

    Legendaarinen Onnenpyörä-tyttö häpeää Playboy-alastonkuviaan – tempauksesta nousi aikanaan valtava kohu: ”Tarvitsin rahaa...”

  9. 9

    Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

  10. 10

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  6. 6

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  9. 9

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  10. 10

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  2. 2

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  3. 3

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  4. 4

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  5. 5

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  6. Näytä lisää