Verneri

Jalkapallo

Niklas Moisander AZ:ssa vuoteen 2014

Julkaistu:

Suomen jalkapallomaajoukkueen puolustaja Niklas Moisander on tehnyt vuoteen 2014 kestävän jatkosopimuksen Hollannin mestariseuran AZ Alkmaarin kanssa, Palloliitto kertoo nettisivuillaan. Moisander, 23, siirtyi Alkmaariin täksi kaudeksi ja otti pelipaikan puolustuksen keskustasta.

Moisanderin pelikautta häiritsi polvivamma, joka piti hänet toipilaana kaksi kuukautta. Hän palasi suoraan Alkmaarin avauskokoonpanoon maaliskuun puolivälissä. Alkmaar varmisti seurahistoriansa toisen Hollannin mestaruuden viikko sitten.

Moisander on pelannut Hollannissa vuodesta 2003. Hän siirtyi TPS:sta Ajaxiin ja sieltä kahdeksi kaudeksi toisen sarjatason Zwolleen. Moisander on pelannut kaksi A-maaottelua.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

  2. 2

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

  3. 3

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  4. 4

    Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

  5. 5

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  6. 6

    Jenni Haukio ei lähde presidentti Niinistön mukana Valkoiseen taloon

  7. 7

    Tuuli teki tepposet Kylie Jennerille – hulmuava helma paljasti mummokalsarit

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

  10. 10

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  9. 9

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  10. 10

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

  2. 2

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

  3. 3

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  4. 4

    Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

  5. 5

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  6. Näytä lisää