Aatu, Aatto

Jalkapallo

Valikko

Kolkka ratkaisumaalistaan: Aina on kiva tehdä maali

Julkaistu:

Joonas Kolkan NAC Bredan nousuvire Hollannin Eredivisiessa sai jatkoa sunnuntaina, kun Willem II kaatui paikalliskamppailussa niukasti maalein 2-1. NAC:n sankariksi nousi kokenut suomalaislaituri, joka iski voittomaalin kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.

- Molemmat maalimme tulivat vähän samanlaisista tilanteista vapaapotkuista. Siinä 2-1-maalissa pallo tuli ylärimasta takaisin ja pääsin sen siitä pistämään sisään, Kolkka kertasi.

Tunnelma ottelun jälkeen olikin korkealla kauden avausosumansa tehneellä suomalaisella.

- Kolme pistettä, voitto paikallispelistä ja voittomaali vielä päälle. Ihan mukavaltahan se tuntuu ja tietysti aina on kiva tehdä maali, ei niitä nyt niin älyttömän paljoa kuitenkaan tule tehtyä.

Tilburgilaisvastustaja on edelleen nollakerhossa, mutta Kolkka antoi Willemille myös tunnustusta taistelusta.

- Ensimmäisellä puoliajalla olimme parempi joukkue, mutta Willem teki maalin ja pääsi johtoon. Sen jälkeen he pystyivät keskittymään puolustamiseen ja tekivätkin sen hyvin, Kolkka kertoi.

- Onneksi saimme tasoituksen sitten tehtyä, se pakotti Willeminkin avaamaan vähän peliään. Sinänsä toinen puoliaika oli aika tasainen, mutta hyvä että kääntyi kuitenkin näin päin.

  • Eurofutis
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä Minnesota Timberwolvesiin

  2. 2

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  3. 3

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  4. 4

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  5. 5

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  6. 6

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  7. 7

    Lauri Markkasen kilpailijalla tulipalokiire pois draftista – ratkaisu hämmentää Ranskassa

  8. 8

    Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

  9. 9

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  10. 10

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  7. 7

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  8. 8

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä Minnesota Timberwolvesiin

  2. 2

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  3. 3

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  4. 4

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  5. 5

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  6. Näytä lisää