Kuisma

Jalkapallo

Chelsean voittokulku tyssäsi Tottenhamiin

Julkaistu:

Chelsea kärsi kauden ensimmäisen pistemenetyksensä ja Tottenham avasi pistetilinsä, kun joukkueet pelasivat 1-1-tasapelin jalkapallon Englannin Valioliigassa sunnuntaina.

Chelsea sai kotiyleisönsä huokailemaan ensimmäisen puolen tunnin aikana tuhlattuja maalipaikkoja enemmän kuin tarpeeksi. Deco, Joe Cole ja Frank Lampard pitivät Tottenham-vahti Heurelho Gomesin kiireisenä ottelun alusta lähtien.

Michael Essien täräytti 27. minuutilla ylärimaan, ennen kuin Chelsea sai lopulta pallon onnekkaasti maaliin. Deco antoi kulmapotkun, ja Tottenham-hyökkääjä Darren Bent potkaisi pallosta ohi. Juliano Belletti seisoi oikeassa paikassa ja ohjasi kotijoukkueen johtoon.

Pienellä onnenkantamoisella syntyi tasoituskin. Tällä kertaa onni oli Bentin puolella, kun pallo kimposi taklausta yrittäneestä Frank Lampardista suoraan vierasjoukkueen hyökkääjälle. Harjoituskaudella hurjassa vireessä ollut Bent sai viimein liigakauden maalitilinsä auki. Chelsea-vahti Petr Cech päästi kauden avausmaalinsa jalkojensa välistä.

Toisella jaksolla Chelsean ideat hyökkäyksessä näivettyivät. Päävalmentaja Luiz Felipe Scolari kaipaa alavireisen Nicolas Anelkan tilalle kärkeen Didier Drogbaa .

Tottenham taitaa Chelseaa vastaan pelaamisen, mutta muuten takkuaa. Tottenham oli voittanut 14 liigaottelustaan vain kolme sen jälkeen, kun joukkue kaatoi Chelsean liigacupin loppuottelussa viime keväänä.

Valioliigan sunnuntain tulokset

Chelsea-Tottenham 1-1 (1-1).

27. Juliano Belletti 1-0, 45. Darren Bent 1-1.

Yleisöä: 41 790.

Sunderland-Manchester C 0-3 (0-1)

45. Stephen Ireland 0-1, 50. Shaun Wright-Phillips 0-2, 58. Wright-Phillips 0-3.

Yleisöä: 39 622.

Aston Villa-Liverpool 0-0

Yleisöä: 41 647

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

  2. 2

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  3. 3

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  4. 4

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  5. 5

    Lapsipornosta tuomitun tamperelaismiehen koneelta löytyi 1,2 miljoonaa kuvaa – selitti kuvia tekemisen puutteella

  6. 6

    Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

  7. 7

    Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

  8. 8

    Jari Sillanpäältä todella erikoinen versio Apulanta-hitistä – Toni Wirtanen äimän käkenä: ”En uskonut, että mun kappale taipuu tähän!”

  9. 9

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  10. 10

    Janne Katajakin oivalsi ystävänsä Aku Hirviniemen riutuneen ulkonäön: viiltävä kuitti muodonmuutoksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  4. 4

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  5. 5

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  8. 8

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  9. 9

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  10. 10

    Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

  2. 2

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  3. 3

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  4. 4

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  5. 5

    Lapsipornosta tuomitun tamperelaismiehen koneelta löytyi 1,2 miljoonaa kuvaa – selitti kuvia tekemisen puutteella

  6. Näytä lisää