Martta

Jalkapallo

Valikko

Tomi Maanoja intoa täynnä kauden alla

Julkaistu:

Koko viime kauden loukkaantumisen vuoksi poissa pelikentiltä ollut AIK:n suomalaismaalivahti Tomi Maanoja uhkuu kauden alla kovia peli- ja näyttöhaluja.

Maanojan sääriluu katkesi viime vuoden helmikuussa pre-seasonilla ja koko kausi meni piloille. Samalla hän seurasi katsomosta, kun solnalaiset juhlivat viime kauden päätteeksi tuplamestaruutta. Pitkä kuntoutuminen kuitenkin kantoi hedelmää ja tämän vuoden tammikuussa mies palasi AIK:n tolppien väliin joukkueen Singaporen leirillä.

- En ole missannut periaatteessa treenejäkään, joten hyvin on mennyt Ei se suorittaminen tammikuussa mitään ihan timanttista vielä ollut, mutta koko ajan mennyt paremmin, Maanoja kertoo.

Ensimmäinen virallinen ottelu on tänään lauantaina, kun AIK kohtaa Ruotsin Supercupin finaalissa IFK Göteborgin, joka hävisi viime kaudella AIK:lle niin Allsvenskanin kuin Ruotsin cupissa. Jos Maanojalla on pitkä poissaolo tosipeleistä, IFK Göteborgin suomalaispelaaja Tuomo Turusella taukoa on ollut harjoituskaudella. Lonkkaleikkauksista toipuvan puolustajan pitäisi olla illan ottelussa ensimmäistä kertaa vaihtopenkillä tämän vuoden puolella.

Vuoden poissaolo pelikentältä olisi kenelle tahansa kova paikka, mutta vahvaluonteiselle ja häviämistä vihaavalle Maanojalle varmasti entistä raskaampaa.

- Kyllä koko viime kausi, kesä ja syksy, sitä on odotettu, että pääsisi taas hyppimään pallon perässä vihreälle Råsundalle. Se on sellainen unelma, vaikka sen on jo aiemmin tehnyt ja kokenutkin. Siis todella iso juttu tulla tällaisen loukkaantumisen jälkeen takaisin, Maanoja iloitsee.

Ykkösvahti

Maanojan tilanne tällä hetkellä Gnagetin tolppien välissä on melko vakaa, sillä joukkueen toinen maalivahti Nicklas Bergh loukkasi olkapäänsä melko vakavasti viime viikolla.

- No voin sanoa ihan suoraan, että olen varmasti ykkösmaalivahti, kun olen tällä hetkellä ainoa maalivahti. Eivät loukkaantumiset ikinä mukavia ole, mutta näin se menee, että joskus toisen epäonni on toisen onni. Viime kaudella minun loukkaantuminen oli muiden onni ja nyt vähän niin kuin minun. Ei niitä kuitenkaan kenellekään toivo.

AIK:n tuplamestarijoukkue on muuttunut jonkin verran ja tärkeitä runkopelaajia on lähtenyt suurempiin ympyröihin. Joukkueen tilanne tulevaa kautta ajatellen näyttää kuitenkin positiiviselta.

- Viime kauden jälkeen neljä vai viisi pelaajaa on lähtenyt. Mukana liigan paras pakki Jos Hooiveld ja Iván Obolo, joka oli meidän parhaita kärkiä. Muutokset on suuria, mutta tietysti meillä on aina ollut laaja pelaajarinki ja lahjakkuutta on aina ollut taustalla. Se miten ne talentit saadaan muutettua tähdiksi, tullaan näkemään tulevalla kaudella. Ihan hyvältä tilanne kuitenkin näyttää.

Allsvenskanin sarjakausi alkaa tänä vuonna jo hieman ennen maaliskuun puoltaväliä, eli reilun viikon päästä. Maanoja pitää pidempää sarjakautta pääosin positiivisena uudistuksena vaikka talviset olosuhteet hieman arveluttavatkin.

- Sinänsä se on ihan hyvä, että on pidempi kausi, mutta eihän kukaan tietysti odottanut tällaista talvea tähän väliin, että on melkein kylmempi kuin napajäätiköllä tai siltä se välillä ainakin tuntuu. Vähän kummallinen tilanne varsinkin kun luonnonnurmella pitäisi pelata. Varmasti tulee taas muutama tekonurmi lisää tämän kauden jälkeen. Sellaiset joukkueet varmasti vain hymistelevät tyytyväisinä tällä hetkellä, joilla tekonurmi on, Maanoja päättää.

AIK aloittaa urakkansa Allsvenskanissa viikon päästä sunnuntaina, jolloin se saa vieraakseen sarjanousija Mjällby AIF:n.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

  6. 6

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  7. 7

    28 vuotta taksikeskuksessa palvellut Paula lähetti viimeisen tilauksen keskiviikkona – uusi järjestelmä sotki systeemin välittömästi

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

  10. 10

    101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. 6

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  10. 10

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

  6. Näytä lisää