Heidi

Jalkapallo

Janne Saarinen jyräsi kokemuksella

Julkaistu:

Suomen B-maajoukkuetta Meksikon U23-ryhmää vastaan kipparoinut Janne Saarinen sai esityksestään erityiskehut päävalmentaja Stuart Baxterilta. Saarinen oli kokemuksellaan arvokas mies muuten varsin nuorelle joukkueelle.

Saarisen kokemus näkyi myös tilanteessa, josta hän otti - nimenomaan otti - itselleen varoituksen. Meksiko oli pääsemässä käytännössä ottelun ainoaan nopeaan vastahyökkäykseensä, mutta Saarinen reagoi tilanteeseen nopeasti.

- Siinä oli aukeamassa aika pahannäköinen tilanne, mutta sain pienestä meksikolaisesta hyvän niskalenkin ja selätin kaverin, Saarinen naurahti.

- Fiksu lappu tällä kertaa, ehdottomasti. Tietysti piti vähän varoa lopussa, ettei ota mitään tyhmää toista varoitusta.

Saarisella oli myös yksi Suomen parhaista maalintekopaikoista, mutta laukaus vapaapotkusta suuntautui hiukan liikaa kohti Meksikon maalivahti Guillermo Ochoaa.

- Yritin Pohjan Aton kanssa siinä pientä kuviota juonia ja etukulmaa hain. Vähän meni turhan keskelle ja veskari pääsi väliin, Saarinen kertasi.

Kokonaisuutena kapteeni Saarinen oli joukkueeseensa erittäin tyytyväinen.

- Tämän joukkueen kanssa ollaan oltu yhdessä kuitenkin vain viisi päivää. Aika hyvin paketti toimi varsinkin puolustussuuntaan. Hyvä esitys ja hyvä tulos.

  • Jalkapallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Yle: Tallink kokeilee risteilyä Suomesta Latviaan – taustalla Viron alkoholiverotus?

  5. 5

    Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

  6. 6

    Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

  7. 7

    Povekas Mailis Penttilä julkaisi uhkeita bikinikuvia legendaarisesta ökyhotellista Las Vegasista – valtaisa tulipalo raivosi paikassa vain kuukausia sitten

  8. 8

    Hurja vaaratilanne Superpesiksessä: Pelaaja sai pallosta päähän – ambulanssi ajettiin kentälle

  9. 9

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  10. 10

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. 6

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  7. 7

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  8. 8

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  9. 9

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  10. 10

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Yle: Tallink kokeilee risteilyä Suomesta Latviaan – taustalla Viron alkoholiverotus?

  5. 5

    Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

  6. Näytä lisää