Akseli

Jalkapallo

Valikko

Teemu Tainio sivuun Belgia -ottelusta

Suomen A-maajoukkue koki pahan takaiskun maanantaina, kun selvisi, että Teemu Tainion reisivamma oli sittenkin vakava.

Tottenhamin keskikenttäpelaaja tuli sunnuntain Liverpool -ottelussa vaihtoon vartti ennen loppua.

Ottelun jälkeen Tainio arvioi, ettei vamma olisi vakava, mutta maanantain kuvaukset osoittivat, että kyseessä on ensimmäisen asteen repeämä reiden lähentäjälihaksessa.

Tämä tarkoittaa vähintään kahden viikon huilia, joten huipputärkeä Belgia-ottelu sekä Palloliiton juhlaottelu Espanjaa vastaan neljä päivää myöhemmin jäävät Tainiolta väliin.

Tainion loukkaantuminen on kova kolaus, sillä torniolainen oli Suomen joukkueen suurin onnistuja edellisessä karsintaottelussa Puolaa vastaan. Myös neljä päivää aiemmin keskikenttätähti kuului joukkueen kantaviin voimiin Serbia -ottelussa.

Myös Jarkko Wissin jääminen pois varmistui maanantaina. Aiemmin A-maajoukkueen vakioryhmästä olivat vaivojen vuoksi jääneet sivuun Jari Litmanen (akillesjänne), Mikael Forssell (tyrä) sekä Markus Heikkinen (kylki).

Kun pohjevammasta toipuva Mika Väyrynen on lähes täysin ilman pelituntumaa, jää päävalmentaja Hodgsonille paljon pohdittavaa ennen lauantain peliä.

Suomi ei ole vielä nimennyt ryhmään uusia pelaajia.

  • Maajoukkue
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  4. 4

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  5. 5

    Sisäministeriön ylijohtaja ihmettelee: Antoivatko poliitikot turhaa toivoa turvapaikanhakijoille?

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  7. 7

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  8. 8

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  9. 9

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  10. 10

    Nuorukainen yritti hurmata seuralaisensa – hyppäsi krokotiileja kuhisevaan jokeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  4. 4

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  4. 4

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  5. 5

    Sisäministeriön ylijohtaja ihmettelee: Antoivatko poliitikot turhaa toivoa turvapaikanhakijoille?

  6. Näytä lisää