Heidi

Jalkapallo

Hylätty maali harmittaa yhä Johanssonia

Julkaistu:

Jonatan Johansson muistaa hyvin miltä hänestä tuntui lauantai-iltana Brysselin Roi Baudouin -stadionin jalkapallokentällä Belgian maalin edessä. Johansson tyrkkäsi EM-karsintaottelussa verkon perille pallon, joka tuli hänen ulottuvilleen belgialaispuolustajan jalasta. Maalia tilanteesta ei tuomittu.

- Ensimmäinen reaktio oli se, että hei mikä tässä nyt oli, Johansson sanoi ja havainnollisti tuntemuksiaan levittelemällä käsiään maajoukkueen lehdistötilaisuudessa maanantaina.

Johansson, kuten moni muukaan ei löytänyt syytä paitsioon. Kyproslaisen erotuomarin Costas Kapitanisin mielestä moinen tilanteessa kuitenkin oli.

- Hyväksyin tuomarin päätöksen aika nopeasti. Yleensä tuomarit ovat oikeassa. Mutta jälkikäteen kun näin tilanteen televisiosta, olin eri mieltä. Maali siitä tilanteesta olisi muuttanut pelin luonteen, Johansson tiesi.

Ottelu oli Johanssonin tilanteen syntyessä edennyt ensimmäisen puoliajan loppuhetkille. Ottelu päättyi 0-0 ja mutkisti Suomen matkaa EM-lopputurnaukseen.

Ensimmäinen Espanja-ottelu

Keskiviikkona Johanssonilla on edessään täysin erilainen ottelu. Espanja saapui Helsinkiin ja kohtaa Suomen Palloliiton 100-vuotisjuhlaottelussa Olympiastadionilla. Johansson lukeutuu 82 maaottelullaan Suomen kokeneimpaan kaartiin, mutta Espanjaa vastaan hän ei ole aiemmin pelannut.

Johansson ei koe hankalaksi kääntää huomioita EM-karsinnoista juhlaotteluun.

- Oikeastaan aika hieno fiilis. EM-karsinnoissa kaikki on vieläkin omissa käsissä ja keskiviikkona vastaan tulee yksi maailman parhaista jalkapallomaista. Se on varmasti hieno tapahtuma, Johansson tuumi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. 6

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  10. 10

    Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  9. 9

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. Näytä lisää