Verneri

Jalkapallo

Valaistuksen puute vaarantaa RoPSin liigapaikan

Julkaistu:

Rovaniemen Palloseuran paluu jalkapalloliigaan hullaannutti Töölön pallokentälle saapuneet pohjoisen joukkueen kannattajat sekä seurajohdon. Liigan johdossa ei sen sijaan hypitä riemusta, sillä Rovaniemellä ei näillä näkymin ole liigakelpoista kenttää ensi vuonna.

- Rovaniemen kaupunginvaltuusto on päättänyt rahat kenttäremonttiin vuodelle 2009. Jos yksityistä rahaa löytyy miljoona, remonttia voidaan harkita jo ensi kaudeksi, RoPSin puheenjohtaja Risto Niva valaisi.

Nivan mukaan joukkue on sekä urheilullisesti että taloudellisesti valmis pelaamaan liigaa ensi kaudella. RoPSin kotikentällä ei kuitenkaan ole liigakelpoista valaistusta, ja seura on jo aiemmin pelannut poikkeusluvan alla liigassa.

- Pelaajista 80 prosenttia jatkaa ensi kaudella, tilanne ei ole ollut kymmeneen vuoteen näin hyvä. Joukkueen sambialaispelaajilla on myös pitkät jatkosopimukset. Pari täsmähankintaa liigaa varten tehdään, jos meidät sinne otetaan, Niva jatkoi.

Liigan peliluvat myöntävä liigalisenssikomitea myöntää liigalisenssit tammikuussa. Liigasta pudonneen Viikinkien päävalmentaja Jari Europeaus ei lämmennyt idealle, jossa Viikingit säilyttäisi liigapaikkansa RoPS:n olosuhteiden kustannuksella.

- RoPS näytti pelaamalla kuuluvansa liigaan. Ikävä juttu, jos se otettaisiin heiltä pois, Europeaus pohti.

RoPS-pelaajilla nousujuhlat jatkuvat vähintään aamuviiteen, jolloin edessä on paluulento pohjoiseen. Juhliin osallistuu myös sarjanousua hykerrellyt päävalmentaja Kari Virtanen.

- Lauantaina Rovaniemellä lähdimme siitä, ettemme päästä maaleja, ja siitä jatkoimme täälläkin. Viikingit oli ennakkosuosikki, mutta jalkapallo on joskus tällaista.

- RoPS jatkaa seurana samalla tavalla kuin ennenkin. Suomalaisia Rovaniemi ei kiinnosta, kai se on liian kaukana ja liian kylmä. Jostain pelaajia on saatava, kun juniorityömmekään ei ole vielä tarpeeksi korkealla tasolla, Virtanen vastasi kritiikkiin RoPS:n ulkomaalaispelaajien runsaslukuisuudesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  2. 2

    Ruissalon vainajat ovat iäkäs pariskunta – miestä epäillään vaimonsa ampumisesta

  3. 3

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  4. 4

    Hengitysoireita maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – Poliisi: Kyse ehkä ruokapalosta

  5. 5

    17-vuotias tyttö jäi suojatiellä citymaasturin alle – kuljettaja livisti paikalta

  6. 6

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  7. 7

    Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

  10. 10

    Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Itämerellä konflikti­potentiaalia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  8. 8

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  9. 9

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  10. 10

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  2. 2

    Ruissalon vainajat ovat iäkäs pariskunta – miestä epäillään vaimonsa ampumisesta

  3. 3

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  4. 4

    Hengitysoireita maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – Poliisi: Kyse ehkä ruokapalosta

  5. 5

    17-vuotias tyttö jäi suojatiellä citymaasturin alle – kuljettaja livisti paikalta

  6. Näytä lisää