Usko

Jalkapallo

Valikko

Inter murskasi KooTeePeen

Veikkausliigaa koko kauden hallinneella FC Interillä ei ollut hankaluuksia nuijia KooTeePeetä nurmenrakoon maanantain ainoassa liigaottelussa. Voiton myötä sarjakärkeen palannut Inter otti kotkalaisista helpon voiton maalein 3-0 (1-0).

Kotijoukkueen maalijuhlat aloitti 20. minuutilla osunut Mika Ojala. Lopullisesti kotkalaiset nujersi kahdella maalillaan Interiin kesken kauden siirtynyt Domagoi Abramovic.

- Olen tyytyväinen ensimmäisen jakson peliin, mutta toisella jaksolla oltiin hieman liian huolimattomia maalipaikoissa. Nyt alkava maaottelutauko tulee hyvään paikkaan, sillä saamme ehkä muutaman loukkaantuneen mukaan parin viikon päästä, Inter-luotsi Job Dragtsma kommentoi STT:lle.

Vasta viisi ottelua Veikkausliigassa pelannut kroatilainen Abramovic on osoittautunut varsin maaliahneeksi hyökkääjäksi. Pelaamissaan otteluissa hän on ehtinyt viimeistelemään jo neljä osumaa. Tehotilastoa koristaa myös yksi syöttö.

Voiton myötä Inter on edelleen kuumin ehdokas Veikkausliigan mestariksi vuosimallia 2008. Kun sarjaa on pelaamatta enää seitsemän kierrosta, Inter on kärjessä kaksi pistettä HJK:n edellä. Kolmantena, pisteen päässä HJK:n takana hengittää espoolainen FC Honka.

Interin etumatka ei ole suuren suuri, mutta turkulaisten loppuohjelma on etukäteen ajatellen selvästi HJK:n vastaavaa helpompi. Inter pelaa vielä muun muassa sarjan tyvipäähän jumittuneita IFK Mariehamnia ja KuPSia vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

  6. 6

    Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

  7. 7

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  8. 8

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  9. 9

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  10. 10

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  2. 2

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  3. 3

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  4. 4

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  5. 5

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  10. 10

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

  6. Näytä lisää