Atso

Jalkapallo

Viikingit löysi uuden vaihteen

Julkaistu:

Viikingit paransi otteitaan ja mahdollisuuksiaan jalkapalloliigassa, kun se kaatoi kotikentällään VPS:n 1-0 (0-0). Kamppailun ainokaisen maalin niittasi rangaistuspotkusta isäntien puolustuksen ankkuri Ilkka Jäntti 87. minuutilla. Oikeaan nurkkaan paukahtanut osuma oli Jäntille liigakauden ensimmäinen.

Sarjataulukon hänniltä ja putoajan paikalta ylös pyrkivä Viikingit osoitti heti taiston alussa, että sarvipäiden kurssi on petraantunut. Kahdessa edellisessä ottelussa oli tullut turpaan rumasti, ensin FC Lahdelle 0-4 ja viimeksi TPS:lle 0-5. VPS-voitolla Viikingit kipusi karsijan paikalle sijalle 13, kun sen kanssa tasapisteissä ollut AC Oulu jäi tasapeliin pyhänä.

- Keskustelut pelaajien kanssa puhdistivat pöytää. Mutta se mikä viimeksi ratkaisee on se, että nyt jätkillä oli asennetta ja he olivat valmiit tekemään töitä, Viikinkien päävalmentaja Jari Europaeus kertoi.

Kotijoukkue hyökkäsi vahvasti kohti Henri Sillanpään vartioimaa VPS:n maalia, mutta vuoroillaan mm. Joonas Sarelius ja Mehmet Hetemaj jäivät tuloksetta viimeistelypaikoissaan. Vastapäädyssä tapahtui harvakseltaan, mutta maalivahti Luis Fernando venyi kissamaisesti haamupelastukseen 65. minuutilla, kun VPS:n Jens Nygård sai kierrettyä heittäytyneen Jäntin ohi ja pääsi laukaisemaan loistopaikasta.

Pian Nygårdin sauman jälkeen Sillanpää ehti Max Lundbergin vetoon, isäntien Jussi Peteri puolestaan hukkasi pallon taivaisiin avotilanteessa. Jäntti sai pallon ratkaisevasti rangaistuspilkulle, kun Sarelius kaadettiin nurmen pintaan lähellä VPS:n maalia.

- Paskalta maistui, mutta muuta emme ansainneet. Tänne piti tulla tappelemaan ja taistelemaan, omiensa tehottomaan esitykseen harmistunut VPS:n vastuuvalmentaja Janne Lindberg kuvasi.

Tilastot

Viikingit-VPS 1-0 (0-0)87. Ilkka Jäntti rp. 1-0.Erotuomari: Petteri Kari.Yleisöä: 2 945.Viikingit: Luis Fernando, Petri Jalava, Osmo Kleemola, Ilkka Jäntti, Mehmet Hetemaj, Joonas Sarelius, Pasi Solehmainen (v), Panu Kuusela, Max Lundberg (76. Jukka Hirvonen), Jussi Peteri (86. Kalle Vasse), Vjatsheslav Malakejev.VPS: Henri Sillanpää, Tomas Nygård, Jani Uotinen, Ollo, Ville Ylinen (73. Jyri Hietaharju), Jyrki Saranpää, Henri Scheweleff (83. Olli-Pekka Itälä), Markus Paija, Jens Nygård, Tero Taipale, Ansi Agolli (v).

Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

  6. 6

    Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

  7. 7

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  8. 8

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  9. 9

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  10. 10

    Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  5. 5

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  6. 6

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

  6. Näytä lisää