Ilpo, Tuure

Jalkapallo

Valikko

Mika Väyrynen: Jalkapalloilu voitti finaalissa

Hollannissa pelaavan Mika Väyrysen mielestä maailmanmestaruus meni oikeaan osoitteeseen. Muuten Väyryselle jäi hieman kaksijakoinen fiilis kisoista.

Väyrysen mukaan Hollannin taktiikka oli lähellä onnistua, mutta lopulta oikea joukkue nappasi tittelin.

- Jalkapalloilu voitti finaalissa. Hollanti yritti tukahduttaa espanjalaisten pelinteon kovilla otteilla myös onnistuen siinä miltei täydellisesti.

Hollantilaispelaajat kävivät Andres Iniestan maalitilanteessa kuumana ja Väyrynen löytyi ymmärrystä oranssipaidoille.

- Ymmärrän paikallisten vihan tuomaria kohtaan, mutta ehkä siinä samalla vähän purkautui turhautuminen oman joukkueen pelityyliin läpi kisojen.

Hollannilta on totuttu näkemään iloista ja vauhdikasta hyökkäyspeliä, mutta tällä kertaa nähtiin hieman uudenlainen Hollannin joukkue.

- Hollanti yritti uudella pelityylillään nousta historiankirjoihin. Mestaruuden sijasta kirjattiin nyt kuitenkin MM-historian eniten kerättyjä varoituksia.

Väyrynen harmittelee, että pelillisten asioiden sijaan, kisat tullaan muistamaan hieman negatiivisemmista asioista.

- Turnaus tullaan muistamaan valitettavasti tuomarivirheistä ja palloon kohdistuneesta kritiikistä. Pelit itsessään eivät nousseet odotetulle tasolle.

Joukkueista Väyrynen nostaa muutaman joukkueen yllättäjiksi.

- Toki Espanjasta saatiin uusi mestari kisahistoriassa ja joukkue osoitti samalla, että edelleen pärjää pelaamalla ja palloa halliten. Muista joukkueista Saksa ja Uruguay yllättivät minut positiivisella pelillään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  2. 2

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  3. 3

    Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    Näin Onnen päivät -tähdet ovat muuttuneet – tällaista elämää he elivät megasuosion jälkeen

  6. 6

    Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – kertovat nyt eron taustoista

  7. 7

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  8. 8

    Sekava tilanne aamuyöllä Jätkäsaaressa: Kovassa tuiskeessa ollut ryhtyi hengenpelastajaksi

  9. 9

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  10. 10

    Anna Perhon viimeinen radiolähetys perjantaina – katso Dynastian lähetys livenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  3. 3

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  8. 8

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  9. 9

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  10. 10

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  2. 2

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  3. 3

    Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    Näin Onnen päivät -tähdet ovat muuttuneet – tällaista elämää he elivät megasuosion jälkeen

  6. Näytä lisää