Sami, Samuli

Jääkiekko

Patrik Laine veisteli vitsiä tehottomuudestaan – piikitteli Pekka Rinnettä

Julkaistu:

jääkiekko
Sensaatiomaisen NHL-tulokaskauden pelannut Patrik Laine nautti alumnien kohtaamisesta.
Täyden Raksilan hallin jokainen silmäpari oli naulittu Winnipegin supertähteen. Kaikki halusivat saada oman osansa tamperelaisen taidoista.

Patrik Laine ei pettänyt odotuksia, mutta hänen pyssynsä pysyi pitkään ruosteessa. Hän sai maalihanansa auki vasta taitokisan tarkkuuslaukauksissa.

– Kaukalossa ei tuntunut kauhean hyvältä. Noh, on tässä onneksi kaksi kuukautta vielä aikaa, Laine veisteli.

Hetken päästä paljastui myös selitys. Eilinen ottelu oli Laineelle vasta toinen kerta jäällä kesän jälkeen.

– Oikeasti en viitsinyt viedä Pekalta (Rinne) ihan kaikkea itseluottamusta jo tässä vaiheessa kautta, Laine jatkoi hauskuuttamista.

Äärimmäisen hyväntuulinen Laine nautti täysin siemauksin Oulun alumniottelun tunnelmasta. Vielä ei ole aika olla parhaimmillaan.

– Ei tällaista peliä voi ottaa tosissaan. Aivan mahtavaa oli olla mukana, ihan huipputapahtuma.

Laine on iskenyt kaksi viime vuotta suomalaiseen kiekkokansaan kuin miljoona volttia. Hän on saanut kantaa harteillaan huiman mediamylläkän. Laineen jokaista tekemistä on seurattu herkeämättä.

Kesän aikana Laine on painanut raakaa työtä turkulaisen Hannu Rautalan fysiikkakoulussa.

– Salilla on painettu voimaa ja nopeutta aika paljon. Kroppaa on voinut kuormittaa vähän eri tavalla, koska viime kausi loppui niin aikaisin, Laine vakavoitui.

Ihan joka hetki ei ole ollut veren maku suussa. Rankan fysiikkaharjoittelun vastapainoksi Laine on myös huilannut.

– Viikossa on tullut pelattua 2–3 kierrosta golfia.

Laine iski tulokaskaudellaan NHL:ssä 36 maalia. Fanien odotukset ensi kauden osalta ovat jo nyt surrealistiset.

Laine on kuitenkin asettanut itselleen maltillisemmat tavoitteet.

– Jos olen pelaajana parempi kuin viime kaudella, se riittää mulle. Tarkoitus on olla nopeampi luistimilla ja parempi kaksinkamppailuissa.

Laine suuntaa Pohjois-Amerikkaan syyskuun alussa. NHL-leirit starttaavat kuukauden kuluttua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. 6

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. Näytä lisää