Uuno

Jääkiekko

Valikko

Tunnistatko hänet? Tämä 61-vuotias huippuvärväys saapuu NHL:stä SM-liigan avuksi

Julkaistu:

jääkiekko
NHL:n entinen tuomaripomo Terry Gregson tulee suomalaisen jääkiekkotuomaritoiminnan konsultiksi. Myös uusi tuomarijohtaja on nyt selvillä.
Jääkiekon SM-liiga ja Suomen jääkiekkoliitto ovat värvänneet erotuomaritoiminnan konsultiksi Terry Gregsonin, 61. Ilta-Sanomat kertoi jo helmikuussa, että Gregsonia havitellaan Suomeen.

Nyt Gregson on IS:n tietojen mukaan lupautunut toimimaan konsulttina. Tarkemmista yksityiskohdista ei ole vielä sovittu.

– En kiistä tietoa, mutta kerromme tästä lisää sitten, kun kaikki yksityiskohdat on saatu sovittua, SM-liigan toimitusjohtaja Kimmo Rannisto kommentoi IS:lle.

Gregson on ollut pitkään tuomaritoiminnan huipulla. Hän toimi NHL:n tuomarijohtajana vuodet 2009–2013. Neljännesvuosisadan kestäneellä aktiiviurallaan Gregson tuomitsi NHL:ssä kaikkiaan 1427 runkosarjan peliä ja 158 playoff-ottelua. Hän jakoi oikeutta myös Stanley Cupin finaaleissa.

Suomeen luodaan parhaillaan uutta erotuomariorganisaatiota, jonka johtajaksi tulee IS:n tietojen mukaan Jyri Rönn.

IS kertoi jo aiemmin Rönnin olleen vahvin ehdokas tehtävään. Hän tulee johtamaan koko suomalaista jääkiekkotuomaritoimintaa.

Rönnillä ei ole vielä nimeä sopimuspaperissa, mutta IS:n tietojen mukaan asia on käytännössä jo selvä. Kyse on enää yksityiskohtien sopimisesta.

Rönn on toiminut ammattituomarina KHL-liigassa vuodesta 2011 lähtien. Hänellä on mittava kokemus kansainvälisistä tuomaritehtävistä. Rönn on ollut päätuomarina olympialaisissa ja MM-kisoissa. Hän toimi oikeudenjakajana tänä keväänä Tshekissä pelatuissa MM-kisoissa.

SM-liigassa Rönn on viheltänyt kaikkiaan yli 600 ottelua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    6. 6

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    9. 9

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    6. Näytä lisää