Alvar, Auno

Jääkiekko

Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen loppuunmyydyssä hallissa – ”Ottelusta tulee sota”

Julkaistu:

Alle 20-v MM-kisat 26.12.2013-5.1.2014
Rakkaat viholliset Suomi ja Ruotsi kohtaavat kisojen ensimmäisessä huippuottelussa lauantaina.
Ruotsi avasi kisat torstaina voittamalla Sveitsin lukemin 5-3. Ottelua seurasi Malmö Arenassa 11 109 katsojaa, mikä on myös uusi junioriottelun katsojaennätys Ruotsissa. Ennätys menee uusiksi jo lauantaina, kun Ruotsi kohtaa Norjaa eilen kylvettäneen Suomen loppuunmyydyssä hallissa.

- Siitä tulee mieletön tapahtuma! Suomen ja Ruotsin välillä on paljon jännitteitä ja vihaamme toisiamme. Ottelusta tulee sota, kanadalaiset varpailleen itsevarmoilla kommenteillaan ennen kisoja saanut André Burakovsky latasi Ilta-Sanomille.

Mestarisuosikkeihin kuuluva Ruotsi lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Sinikeltaisten hyökkäys on paperilla kivikova. Materiaalin laajuudesta kertoo paljon se, että Burakovsky, Washingtonin ykköskierroksen varaus, hyökkää kolmosketjussa.

Isäntien hyökkäys vahvistui Suomi-ottelun alla entisestään, kun Carolinassa 21 NHL-ottelua tällä kaudella pelannut Elias Lindholm sai perjantaina peliluvan lääkäreiltä. Mikäli Lindholm pelaa Suomea vastaan, Ruotsin päävalmentaja Rikard Grönborg istuttaa hänet huippuiskussa Sveitsiä vastaan olleiden Filip Forsbergin ja Jacob de la Rosen väliin.

- Meillä on hyvä joukkue ja meidän pitääkin lähteä luottavaisina Suomea vastaan. Voitosta huolimatta avausottelusta jäi myös paljon parannettavaa, etenkin puolustuspelin osalta. Suomi on kova joukkue, Ruotsin kärkihyökkääjiin kuuluva de la Rose sanoi.

De la Rose odottaa ottelussa erityisesti Artturi Lehkosen kohtaamista. Molemmat ovat Montrealin varauksia viime kesältä.

- Hän on hyvä kaverini ja loistava pelaaja, mutta tässä turnauksessa ne jäävät taka-alalle. Täällä olemme vihollisia.

Lauantain ottelussa kaverusten välillä saatetaan nähdä kovaakin keskinäistä vääntöä, sillä romuluisena hyökkääjänä tunnettu de la Rose lanasi Lehkosen rajusti viime kevään harjoitusturnauksessa.

- Olemme katsoneet Artturin kanssa sen taklauksen YouTubesta. Hän haluaa varmasti kuitata sen jossain vaiheessa, joten täytyy pitää pää ylhäällä, de la Rose naureskeli.

Ruotsi-Suomi-ottelu alkaa kello 16.00. MTV Sport2 -kanava näyttää ottelun suorana.

Ota kantaa

Miten Pikkuleijonien käy Ruotsia vastaan?

Voittaa 33% Pelaa tasan 14% Häviää 53%
Ääniä yhteensä 4315

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jesse Puljujärvi palasi ryminällä – hurja tehoilta supertähden rinnalla

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    4. 4

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    5. 5

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    6. 6

      Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

    7. 7

      Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

    8. 8

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    9. 9

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    10. 10

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, eväsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    8. 8

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    9. 9

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jesse Puljujärvi palasi ryminällä – hurja tehoilta supertähden rinnalla

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    4. 4

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    5. 5

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    6. Näytä lisää