Aatu, Aatto

Jääkiekko

Valikko

Jukka Jalonen: Päävalmentaja-aikani kovin joukkue

Julkaistu:

Suomi saa Slovakian MM-kisoihin kovan joukkueen.

Johtajuus on kysytty hyve jääkiekkoilussa. Sitä on Slovakian MM-kisoihin joukkueensa johtavalle päävalmentaja Jukka Jaloselle tarjolla tänä keväänä kosolti.

Jalosen maajoukkueryhmässä oli viisi NHL-pelaajaa jo ennen kuin HIFK:n Suomen mestaruuteen huipentunut finaalisarja Bluesia vastaan oli ehtinyt päättyä.

Suomen kapteenisto MM-kisoihin valmistavassa, ensi viikonloppuna Tshekissä pelattavassa EM-turnauksessa on Minnesotan kippari Mikko Koivu, Carolinan yleishyökkääjä Tuomo Ruutu ja venäläisessä Magnitogorskin joukkueessa KHL:ää pelaava puolustaja Lasse Kukkonen.

Kovia nimiä, joten kahdessa edellisessä MM-turnauksessa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella karsiutuneelta Jalosen Leijonilta odotetaan paljon.

- Tämä on minun päävalmentaja-aikanani pelaajamateriaaliltaan kaikkien aikojen joukkue, Jalonen myöntää.

Sukunimi Koivu takaa Leijonissa laadun.

- Hienoa, että Mikko tuli joukkueeseen. Maajoukkue on aina menestynyt, kun hän on ollut mukana. Mikko on voittajatyyppiä, Jalonen kehuu.

NHL:ssä reserviä
 
Jalonen ja muu valmennusjohto uhmaa aikaeroa tähyillessään ennen 29. huhtikuuta alkavia MM-kisoja NHL:n suuntaan. Pelkästään suomalaisia maalivahteja on ensi tiistaina päättyvissä avauskierroksen pudotuspeleissä neljä pelaajaa: Nashvillen Pekka Rinne, Bostonin Tuukka Rask sekä San Josen Antti Niemi ja Antero Niittymäki.

- Katsomme NHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen loppuun ja teemme sitten päätöksiä, Jalonen kertoo.

Dallasin Kari Lehtonen ja Calgaryn Miikka Kiprusoff eivät olleet riittävän motivoituneita rahdatakseen pelikassinsa vanhalle mantereelle Eurooppaan.

- MM-kisavalintoja tehtäessä pelissä on kaksi osapuolta. Toisaalla on maajoukkue ja toisaalla ovat pelaajat ja heidän motivaationsa, Jalonen viittaa muun muassa HIFK:n Ville Peltoseen, jonka valintaa MM-ryhmään voi kai pitää itsestäänselvyytenä.

- Annetaan pelaajien ensin juhlia Suomen mestaruutta rauhassa. Sitten käymme läpi pelaajalistoja ja teemme päätökset, Jalonen kuittaa.

Suomi kohtaa EM-turnauksen alkajaisiksi torstaina Brnossa isäntämaa Tshekin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

    8. 8

      Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

    9. 9

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    10. 10

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. Näytä lisää