Alvar, Auno

Jääkiekko

Glen Hanlon: Onneksi tämä oli vasta toinen

Julkaistu:

Kärpät nappasi toisen voiton Jokereista jääkiekon SM-liigan puolivälierissä. Ratkaisevan 3-2-maalin iski toisen jatkoerän alkuhetkillä Jonas Andersson Daniel Corson tarjoilusta. Ottelua oli pelattu 80.35.

Tehokaksikko pääsi lähes nokikkain Juuso Riksmanin kanssa suoraan hyökkäyspään aloituksesta. Anderssonilla oli suhteellisen helppo työ iskeä illan toinen osumansa.

- Ei mitään ideaa, mitä siinä oikein tapahtui. Ehkä te näitte paremmin. Kulma oli pieni, mutta viimeistely onnistui, ruotsalaishyökkääjä kertasi ratkaisutilannetta.

Perjantain ensimmäisessä puolivälierässä Kärppien ratkaisijaksi nousi Tommi Paakkolanvaaran kolmosketju. Lauantaina asialla olivat tutummat tehomiehet. Ykkösvitjan Andersson (2+0), Corso (0+1) ja Juhamatti Aaltonen (1+0) vastasivat Kärppien kaikista maaleista.

- Tämä oli tasaisempi kuin ensimmäinen peli, jossa olimme vastustajaa parempia. Nyt maalintekopaikat menivät niukasti meille, Kärppien valmentaja Matti Alatalo kertoi.

Jokerit puolusti maalinsa edustaa vahvasti, mutta hyökkäyssuuntaan joukkue oli kesy. Ainoastaan Kalle Kerman ja Jani Rita saivat osaamisellaan kärppäpuolustuksen ahtaalle.

- Olen iloinen siitä, että tämä oli vasta toinen eikä seitsemäs peli. Pelasimme hyvin, mutta yksi tilanne ratkaisi koko homman, vieraiden valmentaja Glen Hanlon sanoi.

Kärpät-Jokerit ja. 3-2 (1-1, 1-1, 0-0, 0-0, 1-0)

1. erä: 3.52 Kalle Kerman (Joey Tenute-Janne Lahti) 0-1 yv, 15.10 Juhamatti Aaltonen (Ilkka Mikkola-Justin Forrest) 1-1 yv.Jäähyt: 2.43 Josef Boumedienne K 2 min, 6.58 Mikko Alikoski K 2 min, 10.04 Tomek Valtonen J 2 min, 13.12 Lahti J 2 min, 14.52 Kimmo Pikkarainen J 2 min.

2. erä: 35.19 Jonas Andersson 2-1, 39.41 David Ling (Marko Kauppinen-Quinn Hancock) 2-2.Jäähyt: 29.59 Tenute J 2 min.

3. erä: Maaliton.Jäähyt: 46.40 Teemu Normio K 2 min, 49.19 Toni Koivisto K 2 min, 53.39 Antti Hulkkonen J 2 min, 59.21 Hancock J 2 min.

1. jatkoerä: Maaliton.Jäähyt: 66.12 Normio K 2 min, 74.00 Pikkarainen J 2 min.

2. jatkoerä: 80.35 Andersson (Daniel Corso) 3-2.Jäähyt: -.

Jäähyt yhteensä: Kärpät 5x2 min=10 min, Jokerit 7x2 min=14 min.

Torjunnat: Tuomas Tarkki K 8+7+10+10+0=35, Juuso Riksman J 11+9+8+15+0=43.

Tuomarit: Antti Boman-Jari Levonen (Timo Malinen-Jari Seppälä).

Yleisöä: 6 337.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  4. 4

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  5. 5

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  6. 6

    Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

  7. 7

    Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

  8. 8

    Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

  9. 9

    Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

  10. 10

    Prinssi Harry ei saanut silmiään irti Meghan Marklesta – vilkuili jatkuvasti 18 penkin päässä istunutta näyttelijärakastaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  6. 6

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  9. 9

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  10. 10

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  4. 4

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  5. 5

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  6. Näytä lisää