Soini, Veini

Jääkiekko

Suomalaiskiekkoilijat tapasivat lupsakan Bushin

Julkaistu:

Suomalaisjääkiekkoilijat Saara Tuominen ja Heidi Pelttari viettivät tiistai-iltapäivää harvinaisen arvovaltaisessa seurassa. Yhdysvaltain yliopistomestaruuden päättyneellä kaudella Minnesota-Duluthin joukkueessa voittaneet Tuominen ja Pelttari olivat presidentti George W. Bushin vieraina Valkoisessa talossa.

Bushilla on tapana kutsua yliopistosarjojen mestarijoukkueet Valkoiseen taloon, pitää joukkueille puhe ja vaihtaa pari sanaa mestarien kanssa.

Pelttari pääsi lähikontaktiin mahtimiehen kanssa, kun Bush tuli onnittelemaan suomalaispuolustajaa kädestä pitäen.

- Isä sanoi minulle, että muista suoristaa sitten Bushin kravattia, jos hän tulee juttelemaan. Siis samalla tavalla kuin presidentti Halonen joskus teki. Se jäi nyt kuitenkin tekemättä, jäädyin ja kiitin vain onnitteluista. Ensi kerralla sitten, Pelttari hekotti.

Minnesota-Duluthin pelaajat viettivät Valkoisessa talossa reilut kolme tuntia. Opastetun kierroksen jälkeen ohjelmassa oli Bushin puhe ja yhteiskuva Valkoisen talon isännän kanssa. Naisten jääkiekkojoukkueen lisäksi presidentin vieraana oli 18 muuta eri lajien mestarijoukkuetta.

Minnesota-Duluth vei Bushille lahjaksi joukkueen pelipaidan.

- Bush vaikutti oikein lupsakalta. Välillä kävi mielessä, että voiko tuo mies todella olla Yhdysvaltain presidentti, niin rennosti hän iski juttua, joukkueensa kapteenina viime kaudella toiminut Tuominen kertoi.

- Hän tuntui olevan kova urheilumies ja kertoi puheessaan arvostavansa kovaa työtä, jota tarvitaan menestykseen, Tuominen jatkoi.

Filppula odottaa kutsua

Sekä Tuominen että Pelttari jatkavat ensi kaudella Minnesota-Duluthin paidassa. Kapteeni Tuomisen mukaan joukkueella on erittäin hyvät mahdollisuudet saada kutsu Valkoiseen taloon mestarijoukkueena myös ensi vuonna.

Seuraavaksi kutsun suomalaisurheilijoista Valkoiseen taloon saanee kuitenkin Stanley cupin Detroitin riveissä voittanut Valtteri Filppula. Presidentti Tarja Halonen on ollut Bushin vieraana Valkoisessa talossa viimeksi keväällä 2002.

  • Jääkiekko
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Seppälää haetaan konkurssiin

  6. 6

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  7. 7

    Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

  8. 8

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  9. 9

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  10. 10

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  7. 7

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  8. 8

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  10. 10

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Seppälää haetaan konkurssiin

  6. Näytä lisää