Verneri

Jääkiekko

Lauri Korpikoski taistellen ratkaisuotteluun

Julkaistu:

New York Rangersin hyökkääjän Lauri Korpikosken mukaan hänen joukkueensa voi unohtaa kuusi aikaisempaa kohtaamista Washington Capitalsin kanssa. Washington tasoitti pudotuspelisarjan otteluvoitot 3-3:een, ja jatkopaikka ratkeaa seitsemännessä ottelussa.

- Jäljellä on yksi peli, ja toinen lähtee laulukuoroon. Ei tarvitse ajatella menneitä eikä tulevaa, on vain yksi ottelu, ja se pitää voittaa, Korpikoski sanoi.

Rangers hävisi kotonaan kuudennen ottelun 3-5. Korpikoski ei laittanut tappiota sen piikkiin, että valmentaja John Tortorella seurasi pelin katsomosta käsin. Hän kärsi yhden ottelun toimitsijakieltoa.

- Ei sitä pidä käyttää tekosyynä. Me siellä kentällä kuitenkin pelataan eikä valmentaja.Korpikoski muistuttaa, että he ovat ottelusarjassa voittaneet kaksi kertaa Washingtonissa ja tietävät mitä siellä pitää tehdä tiistainakin.

- Aika sama konsepti mitä on yritetty tehdä ennenkin, mutta ei ole oikein onnistuttu kahdessa viimeisessä pelissä. Meidän pitää kontrolloida kiekkoa. Kova taistelu päälle vaan ja vaihto kerrallaan. Kirje NHL-pomolle Joukkueiden kohtaaminen tiistaina Washingtonissa saattaa olla tulinen niin jäällä kuin katsomossa. Tortorella palaa penkin taakse. Hän sai toimitsijakiellon heitettyään juomapullon Rangersin penkin takana istuneiden katsojien päälle viidennessä ottelussa.

Tapauksen jälkeen Rangersin toimitusjohtaja Glen Sather lähetti liigapomo Gary Bettmanille kirjeen, jossa hän pyysi liigaa huolehtimaan siitä, että Rangersin huoltajien ja pelaajien turvallisuus taataan seitsemännessä pelissä. Satherin mukaan viidennessä ottelussa Washingtonin fanit olivat syljeskelleet Rangersin huoltajien päälle pleksien välissä olevista raoista, eivätkä hallin turvamiehet tehneet asialle mitään pyynnöistä huolimatta.

Satherin lähettämän kirjeen mukaan Tortorella poltti päreensä sen takia, että eräs katsojista oli laukonut törkeyksiä ja loukannut kahta hänen pelaajaansa väittäen, että heillä on suhde. Taistelua ja sikailua New Yorkissa pelatussa kuudennessa ottelussa kuri säilyi katsomossa, sillä turvamiehiä oli tavallista enemmän. Jäällä käytiin kuumana. Jo ennen peliä lämmittelyssä Washingtonin Donald Brashear nahisteli Rangersin Colton Orrin kanssa.

Ottelussa Brashear kajautti kyynärpäällään Blair Bettsiä päähän, ja on epävarmaa, pystyykö Rangersin paras jäähyntappaja pelaamaan tiistaina. Brandon Dubinsky sai 2+2 minuuttia ja kymmenminuuttisen siihen päälle, kun hän selvitteli välejään Washingtonin Shaone Morrisonnin kanssa.

Erotuomarit antoivat Dubinskylle kymmenminuuttisen, koska tämä luisteli heidän ympärillään sen jälkeen, kun peli oli vihelletty poikki. Rangersin apuvalmentajan Jim Schoenfeldin mukaan Dubinsky yritti näyttää erotuomareille Morrisonnin tekemät puremajäljet käsivarressaan. Dubinsky joutui ottelun jälkeen ottamaan kaiken varalta jäykkäkouristusrokotuksen.

  • Jääkiekko
  • NHL
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  2. 2

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  3. 3

    Aleksandr Ovetshkinin perhettä kohtasi suuri suru – ”Mahdotonta käsittää”

  4. 4

    Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

  5. 5

    Nainen kuoli asuntopalossa Itäkeskuksessa

  6. 6

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  7. 7

    Hausjärvellä meneillään suuri etsintäoperaatio – varkaiksi epäillyt pakenivat metsään

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Miehen epäillään ampuneen iäkkään vaimonsa Ruissalossa – poliisi: ”Kyseessä oli luvaton käsiase”

  10. 10

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  9. 9

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  10. 10

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  2. 2

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  3. 3

    Aleksandr Ovetshkinin perhettä kohtasi suuri suru – ”Mahdotonta käsittää”

  4. 4

    Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

  5. 5

    Nainen kuoli asuntopalossa Itäkeskuksessa

  6. Näytä lisää