Usko

Jääkiekko

Valikko

TPS solmi tärkeitä jatkosopimuksia

Jääkiekon Suomen mestaruuden päättyneellä kaudella voittanut TPS on solminut tärkeitä jatkosopimuksia. Lisäksi joukkue on hankkinut jenkkipuolustajan.

Tärkeää roolia mestarijoukkueessa näytellyt tshekkisentteri Tomas Plihal päätti jäädä vielä vuodeksi turkulaisseuraan, vaikka ottajia olisi varmasti löytynyt.

- Tomas on viihtynyt Turussa ja haluaa yhä kehittyä pelaajana suuressa roolissa, jonka voimme hänelle tarjota, TPS:n pelaajakoordinaattori Ari Vuori kertoo TPS:n nettisivuilla.

27-vuotias Plihal iski kauden aikana pelaamissaan 52 runkosarjaottelussa tehot 19+18= 37.

Puolustusosastoa vahvistaa myös ensi kaudella isokokoinen Markus Nordlund. Nordlundin jatkosopimus on niin ikään yksivuotinen.

- Markus on kehittynyt kahden vuoden aikana huomattavasti. Hän olikin playoffeissa yksi parhaista puolustajista ja mikä tärkeintä, niin hänen kehityskäyränsä on yhä ylöspäin, Vuori sanoo.

TPS hankki myös kiekollista osaamista puolustuspäähänsä, kun joukkueeseen liittyy amerikkalainen Garrett Raboin. 25-vuotias Raboin on esiintynyt vakuuttavasti USA:n yliopistosarjoissa tehden paljon pisteitä. Hänet on valittu myös kahtena edellisenä vuotena NCAA:n WCHA-yliopistosarjan tähdistöviisikkoon.

- Kahdella edellisellä kaudella joukkueensa kapteenina toiminut Garrett on taisteleva ja hyvä kiekollinen puolustaja, jolla on paljon samoja ominaisuuksia kuin Lee Sweattillä hänen tullessa yliopistosarjasta, Vuori kertoo jenkkivahvistuksesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

  3. 3

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  4. 4

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. 6

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  7. 7

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  8. 8

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  9. 9

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  10. 10

    Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

  3. 3

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  4. 4

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. Näytä lisää