Miia, Mira, Mirva

Idols

Valikko

Ari Koivunen voitti Idolsin

Lahtelainen Ari Koivunen voitti Idols 2007 -kilpailun. Hän kukisti finaalissa Anna Abreun.

Ari sai katsojaäänistä 57 ja Anna 43 prosenttia. Myös IS:n lukijat veikkasivat voittajaksi juuria Aria. Helsingin Jäähallissa kisaa seurasi 6000 hengen yleisö. Finaali oli tunnelmallinen, sillä Ari sai tuomaritkin kyyneliin tulkinnoillaan.

Väriä tuloslähetykseen toi lavalla vilahtanut tuntematon henkilö, joka tarkkasilmäisille paljastui Idols-kisaa aiemminkin omalaatuisella olemuksellaan ja asenteellaan säväyttäneeksi Ibi Loveksi.

Anna valloitti tuomarit portugalinkielisellä kappaleella Solta-Se O Beijo. Pippurinen tyttö sai kyseisen biisin tulkinnasta heiltä täydet pisteet, neljä sinistä lamppua lävähtivät palamaan esityksen jälkeen.

Ari ei jäänyt arvovaltaisen tuomariston edessä sen huonommaksi. Hänen versionsa Scorpions-yhtyeen Still Loving You -slovarista sulatti erityisesti Jone Nikulan jääpumpun.

Nikula ehtikin jo julistaa Arin Idols-kisan ehdottomaksi voittajaksi.

Ari Koivunen esitti finaalissa myös Sonata Arctican biisin Fullmoon, Soundgardenin Black Hole Sunin sekä kappaleen On The Top Of The World, joka oli räätälöity Idols-kisaa varten.

Koivunen kertoi haluavansa antaa musiikillaan ihmisille lohdutusta suruun ja energiaa aikoihin, jolloin ei oikein ole fiilistä.

Idols-finaalit etenivät siten, että kussakin tv-ohjelmassa putosi jatkosta yksi seitsemästä finalistista.Kilpailun voittajalle on luvassa levytyssopimus. Idols-tähti valittiin Suomessa nyt kolmannen kerran.

Viimeisessä finaalissa kahta kovinta Idols-kandidaattia tuomaroivat Nikulan lisäksi tutut Asko Kallonen, Nina Tapio sekä vierailevana tuomarina Kwan-yhtyeestä ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu Mariko.

Hänen mielestään sekä Anna Abreulla että Ari Koivusella on hyvät eväät musiikkiuralle.

- Anna ja Ari ovat niin erilaisia tyyppejä, että kummallekin on paikka Suomen popmusiikissa, Mariko arvioi.

Idols-kisa on Marikon mielestä kovin mahdollinen koulu, josta voi tulla julkisuuteen.

- Mutta Idols antaa kilpailijoille samalla tosi hienon mahdollisuuden ja kokemuksen. Mutta se on tosi rankka tie.

Sekä Abreulla että Koivusella on Marikon mukaan vielä paljon petrattavaa esiintymisessä.

- Mutta se tulee vain tekemällä. Pitää oppia olemaan siellä lavalla, rentoutumaan ja nauttimaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  4. 4

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. 6

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  7. 7

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  10. 10

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  10. 10

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  4. 4

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. Näytä lisää