Illalla tv:ssä: Turkulainen Sade, 29, on transmaskuliini – ”Kaikki eivät ole naisia tai miehiä”

Tv-tärpit
Illan Silminnäkijässä puhutaan muunsukupuolisista ihmisistä. Elämästään kertoo muun muassa turkulainen sukupuolentutkija Sade Kondelin.
Silminnäkijä: Ei mies, ei nainen, to 21.5. TV2 klo 20.00

Perinteisen kaksijakoisen sukupuolikäsityksen varjoon jäävät kaikki ne ihmiset, joille jako kahteen sukupuoleen on liian ahdas. Illan Silminnäkijä pohtii sukupuolen moninaisuutta. Sukupuoli ei ole tarkkarajainen tai pysyvä asia, kuten olemme tottuneet ajattelemaan.

Oili Orispään toimittama Silminnäkijä-dokumentti Ei mies, ei nainen kertoo ihmisistä, jotka eivät koe olevansa yksiselitteisesti miehiä eivätkä naisia.

– Kyse on sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin moninaisuudesta. Vanhanaikainen jaottelu kahteen on liian ahdas joillekin, Orispää kertoi Ilta-Sanomien Tv-lehden haastattelussa.

Oirispää alkoi yhdessä Silminnäkijän tuottajan Hannele Valkeeniemen kanssa haistella hiljaisia signaaleja.

– Transsukupuolisista eli sukupuolen korjanneista on tehty juttuja. Entäs ne muut, muunsukupuoliset, keitä he ovat? Orispää pohtii.

– Tavallaan lähtöajatus oli, että ajassa on lukuisia juttuja, esimerkiksi sukupuolineutraali kasvatus ja se, että sukupuolirajat hämärtyvät monessa mielessä, rajoja rikotaan. Suomessa on esitetty myös kolmannen sukupuolen virallistamista.

Sade Kondelin vierastaa termiä ”kolmas sukupuoli”

Reportaasissa keskitytään kolmeen ihmiseen. Haastateltavat löytyivät lukuisten puheluiden ja transaktivistien yhteydenottojen kautta. Yksi ohjelmaan haastatelluista on turkulainen sukupuolentutkija Sade Kondelin, 29.

– Mielestäni on tärkeää, että sukupuolivähemmistöistä yleensä ja muunsukupuolisista erityisesti puhutaan suomalaisissa medioissa meidän omilla sanoillamme, Kondelin kertoo IS:lle.

– Sinänsä minulla itselläni ei juuri tänä keväänä olisi oikeastaan ollut aikaa lähteä mukaan, mutta ymmärrän sen, että monille sukupuolivähemmistöön kuuluville televisiossa omalla nimellä esiintymiseen on aika korkea kynnys. Minulla on jo aiempaa kokemusta näistä aiheista puhumisesta mediassa, ja koska asia on niin tärkeä, päätin kuitenkin irrottaa aikaa tähän.

Kondelin pitää huonona termiä kolmas sukupuoli, sillä se viittaa yhteen tiettyyn sukupuoleen. Siksi hän haluaa käyttää sanaa muunsukupuolinen.

– Meitä on enemmän kuin ensituntumalta uskoisi, ja meitä on tosi monenlaisia. Muunsukupuolisuus terminä voi kuitenkin kattaa kaikki ne sukupuolet, jotka jäävät mies- ja nainen-lokeroiden ulkopuolelle.

Muunsukupuolisena ei ole helppoa tulla ymmärretyksi, kun kulttuurimme pohjaa niin vahvasti ajatukseen, että ihminen on yksiselitteisesti joko nainen tai mies.

– Muunsukupuolisena ei ole kuitenkaan helppoa tulla ymmärretyksi, kun kulttuurimme pohjaa niin vahvasti ajatukseen, että ihminen on yksiselitteisesti joko nainen tai mies. Tämä on kuitenkin onneksi muuttumassa pikku hiljaa: koko ajan on enemmän sellaisia ympäristöjä, joissa ymmärretään, että kaikki eivät ole naisia tai miehiä, tai ylipäätään aina samaa tiettyä sukupuolta, Kondelin sanoo.

Reportaasissa seurataan päähenkilöiden arkea ja juhlaa. Toimittaja Orispään mukaan he ovat paitsi transsukupuolisia myös työtätekeviä ja opiskelevia suomalaisia.

Orispää teki paljon taustatöitä dokumenttia varten.

– Keskustelin lukuisten transihmisten kanssa, sain tietoa Setan asiantuntijoilta ja luin ulkomaalaisia artikkeleita. Hyvä pohja oli Tiia Aarnipuun kirja Trans – sukupuolen muunnelmia, Orispää kertoo.

Katso kaikki päivän tv-ohjelmatiedot Iltapulusta!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  2. 2

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  6. 6

    Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

  7. 7

    Tuore ennuste: Vapun säästä tulossa kostean viileä, mutta sen jälkeen tapahtuu käänne – ”Lämpötila pääsee kipuamaan”

  8. 8

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Venäjän puolustusministeri: Naton ilmavoimien partiointi Itämerellä on uhka Venäjälle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  7. 7

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  8. 8

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  2. 2

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  6. Näytä lisää