Pertti, Albert

Horoskooppi

Valikko

Horoskooppi 1.6.2015

Minkälainen päivä on tulossa? Lue Ilta-Sanomien horoskooppi!

OINAS 21.3.–20.4. Pieneltä tuntuvat elämän murheet tänään, sillä saat osaksesi niin paljon kesäistä tunnelmaa, ettet oikein jaksa välittää elämää kaihertavista asioista. Nautiskelet.

HÄRKÄ 21.4.–20.5. Osuutesi yhteen tapahtumaan on hiukan hämärän peitossa. Tai ainakin niin eräs antaa ymmärtää, sillä hän ei halua kertoa kaikkea. Se antaisi hänestä huonon kuvan.

KAKSOSET 21.5.–21.6. Et lähde avaamaan yhtä juttua, sillä pidät sitä henkilökohtaisena asiana. Ainakin siinä määrin, ettet halua toitottaa sitä kaikelle kansalle, vaan vain valituille henkilöille.

RAPU 22.6.–22.7. Aika on suhteellinen käsite. Sinulla ei ole tänään kiirettä, ellet ala jännittää yhtä tapaamista. Muussa tapauksessa annat asioiden tapahtua ja kellit mukavasti vieressä.

LEIJONA 23.7.–22.8. Et ole selitystä velkaa, mutta aiot silti puhua, sillä asia häiritsee sinua. Haluat, että peli on avoin. Et ole tehnyt mitään väärää, vain ajatellut asioista hiukan eri tavalla.

NEITSYT 23.8.–22.9. Eräs ei ole ollut sinuun yhteydessä pitkään aikaan. Alat jo miettiä, missä informaatiokatkos oikein taphtui. Aiot ottaa asiasta selvää, viimeistään jo huomenna.

VAAKA 23.9.–23.10. Et anna pelolle sijaa, sillä asiat ovat hyvin. Tiedät, ettei eräs anna helposti periksi ja hän yrittää vierittää syitä niskoillesi, mutta tärkein on oma puhdas omatuntosi.

SKORPIONI 24.10.–22.11. Sinulla on selkeä aavistus, kuinka asiat menevät loppupelissä. Ei ole olemassa mitään sopimusta, mutta erään liikkeet paljastavat, mitä hän vaatii itselleen.

JOUSIMIES 23.11.–22.12. Olet sanasi sanonut ja se saa riittää. Kyseessä on kaunis asia ja haluat pitää sen sellaisena. Muistot ovat jääneet leijumaan mieleesi. Ne värittävät päivää kauniisti.

KAURIS 23.12.–19.1. Laskuopin mukaan nyt olisi sinun vuorosi, mutta eräs ottaa tilaa itselleen ja rynnii ohitsesi. Et jaksa välittää siitä. Hänellä on tarpeensa, joihin sinä et halua edes vaikuttaa.

VESIMIES 20.1.–19.2. Jäät nuolemaan näppejäsi, kun eräs jakaa herkkua. Et ole kuitenkaan yhtään katkera. Nyt ei ollut vuorosi, sillä siisti. Tiedät, ettei tilanne ole ainutlaatuinen ja erityinen.

KALAT 20.2.–20.3. Sinussa on herännyt pieni taistelija, kun asiat ovat menneet tähän jamaan. Et halua olla sivustaseuraaja. Se ei edes sopisi luonnollesi, joka on vahvistunut kesää kohti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  2. 2

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  3. 3

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  4. 4

    Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

  5. 5

    Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

  6. 6

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  7. 7

    Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

  8. 8

    Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

  9. 9

    Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan: ”Nyt suukotellaan ja katsellaan maailmanmenoa”

  10. 10

    Tekeekö Tapparaa historiaa? Tavoitteena temppu, johon ei ole pystytty kertaakaan SM-liigassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  4. 4

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  7. 7

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  8. 8

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  9. 9

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  10. 10

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  2. 2

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  3. 3

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  4. 4

    Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

  5. 5

    Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

  6. Näytä lisää