MAINOS


MAINOS - Kaikki tämän osion artikkelit ovat Gasum Oy:n mainosaineistoa.
MAINOS Gasum

Näin autoilet halvemmin – Lue asiantuntijan 5 vinkkiä

Julkaistu:

Suomalaisista 86 % on sitä mieltä, että autoilu on liian kallista, paljastaa tuore kyselytutkimus. Autoilusta aiheutuvia kuluja on kuitenkin yllättävän helppo vähentää.


Suomalaisen energiayhtiö Gasumin teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät autoilua liian kalliina. Suurin osa vastanneista yrittää minimoida autoilusta aiheutuvia kustannuksia jollakin tavalla. Vain 1,6 % ilmoitti, ettei yritä vähentää autoilun kustannuksia mitenkään.

Tutkimus toteutettiin helmikuussa 2017 ja siihen vastasi kaikkiaan 2409 suomalaista. Suurin osa vastanneista kertoi ajavansa bensiinillä kulkevalla ajoneuvolla. Tutkimuksen mukaan 86 % suomalaisista voisi kuitenkin harkita siirtyvänsä ympäristöystävällistä polttoainetta käyttävään ajoneuvoon. Se voi olla yksi keino vähentää autoilun kustannuksia.

”Jos autoilusta aiheutuvia kuluja haluaa pienentää, on tärkeää muistaa, että pienistä puroista syntyy suuri virta”, Motivan johtava asiantuntija Vesa Peltola sanoo. Hän muistuttaa, että autoilun kustannusten ja ympäristöhaittojen minimoiminen onnistuvat usein samoin keinoin.

Poimi Peltolan viisi vinkkiä edullisempaan autoiluun:

1. Valitse auto oman tarpeesi mukaan. Auto kannattaa valita aina oman tarpeen mukaan; esimerkiksi liian suurella autolla ajaminen ei ole järkevää, sillä se kuluttaa yleensä pienempää autoa enemmän polttoainetta. ”Kannattaa valita auto, joka säilyttää arvonsa hyvin ja miettiä tarkasti, mitä lisävarusteita hankkii vai hankkiiko. Lisävarusteiden arvo laskee reippaasti yleensä muutamassa vuodessa”, Peltola sanoo.

2. Myös renkaat vaikuttavat siihen, miten paljon auto kuluttaa polttoainetta. Hankkimalla vierintävastukseltaan pienet renkaat ja tarkastamalla ilmanpaineet säännöllisesti säästyy polttoainetta.

3. Valitse edullinen polttoaine. Bensiinillä ajaminen on kallista, kun taas ekologiset polttoaineet ovat usein selkeästi edullisempia. Poikkeuksiakin kuitenkin löytyy; esimerkiksi uusiutuva diesel on fossiilista kalliimpaa. Biokaasu ja sähkö ovat uusiutuvista polttoaineista edullisimpia.

4. Suosi sujuvaa, taloudellista ajotapaa. Muun muassa moottorin esilämmitys, tyhjäkäynnin välttäminen, oikealla vaihteella ajaminen sekä tasainen ajo- ja jarrutusnopeus vaikuttavat siihen, paljonko ajoneuvo kuluttaa polttoainetta. ”Taloudellisella ajotavalla pystyy vuodessa säästämään parhaimmillaan suurin piirtein ajoneuvoveron verran eli kyllä se taito kannattaa opetella”, Peltola kertoo.

5. Karsi ajokilometrit minimiin. Turhat ajokilometrit kannattaa karsia. Tämän voi tehdä esimerkiksi yhdistämällä autolla tehtäviä matkoja. ”Jok’ikistä reissua ei kannata ajaa autolla erikseen eikä matkaa kannata ylipäätään aina taittaa omalla autolla. Julkisia kulkuvälineitä, kävelyä, pyöräilyä ja kimppakyytejä on hyvä suosia mahdollisuuksien mukaan,” Peltola vinkkaa.

Edullisesti kaasulla

Biokaasu on liikenteen uusiutuvista polttoaineista edullisinta 0,928 euron litrahinnalla. Vieläkin edullisemmin pääsee kulkemaan maakaasulla, jonka litrahinta on 0,801 €. Gasumin kampanjan ansiosta biokaasulla ajaminen voi olla vieläkin edullisempaa, sillä kaasuautoiluun siirtyville autoilijoille tarjotaan rajaton määrä biokaasua 89 ja maakaasua 69 euron kiinteään kuukausihintaan. Lue lisää tarjouksesta täällä.
MAINOS Gasum

MAINOS