Jaakko, Jimi

Formula 1

Valikko

Yli 5000 naista, viinaa, huumeita ja F1-maailmanmestaruus – James Huntin kuolemasta 22 vuotta

Julkaistu:

F1-legenda
James Huntin kuolemasta tuli maanantaina kuluneeksi 22 vuotta.
Formulalegenda James Hunt voitti urallaan 10 osakilpailua, saavutti 14 paalupaikkaa ja ylsi palkintopallille 23 kertaa. Maailmanmestaruuden 1976 dramaattisesti Fujin radalla voittanut Hunt ei saavutuksiltaan yllä F1:n kuohkeimpaan kermaan, mutta hän on kuitenkin yksi muistettavimpia lajilegendoja.

Hunt oli etenkin uransa alkuaikoina erittäin kolariherkkä kuljettaja, joka ajoi "kaikki tai ei mitään" -asenteella. Mestaruutensa myötä globaaliksi supertähdeksi noussut Hunt saavutti kuitenkin legenda-statuksensa erityisesti värikkään elämäntyylinsä ansiosta.

Suurlahjakkuuden ajohaalariin ommeltiin hänen ensimmäisessä F1-tallissaan Heskethillä kangasmerkki, joka oli varustettu tekstillä Sex, breakfast of champions – seksi, mestarien aamiainen.

Hunt tupakoi, poltti marihuanaa, käytti kokaiinia ja kulutti alkoholia hirmuiset määrät elämänsä aikana. Englantilaisen kerrotaan myös harrastaneen seksiä yli 5000 naisen kanssa. Huntille ei ollut tavatonta pelehtiä naisten kanssa vain hetki ennen GP-starttia, ja pelkästään MM-voittonsa jälkeisissä 2-viikkoisissa juhlissa Tokiossa hänen kerrotaan kesyttäneen yli 30 lentoemäntää.

Maailmanmestaruutensa jälkeen hän ajoi vain 2,5 kautta ja lopetti uransa 32-vuotiaana. Motivaatio meni, kun suuri haave oli jo saavutettu.

– Jamesin seksiaddiktio oli lähes sairaus. Hänen seksinnälkänsä oli täysin uskomatonta, selostajalegenda Murray Walker sanoi Huntista Telegraphille kaksi vuotta sitten.

Walker, nykyisin 91, selosti F1-kisoja täyspäiväisesti vuodesta 1978 vuoteen 2001. Hunt työskenteli hänen kommentaattorinaan 1980-luvulta kuolemaansa saakka. Aluksi kaksikon välit eivät olleet hyvät, mutta he ystävystyivät ajan kuluessa.

Suorapuheisena tunnetulla Huntilla oli parhaimmillaan jopa 300 undulaattia lemmikkinään. Kilpauransa aikana Marbellassa asunut playboy muutti myöhemmin takaisin Englantiin ja tapasi pyöräillä kommentoimaan F1-kisoja tv-studiolle ilman paitaa. Pukeutuminen tapahtui vasta studiolla. Temperamenttinen englantilainen nautti elämän pienistä iloista, kuten nurmikonleikkuusta.

Yllättävä kuolema

James Hunt kuoli yllättäen 45-vuotiaana, vaikka hänen elämäntyylinsä olikin ollut todella kuluttava. Hänet löydettiin kuolleena kesäkuun 15. päivän aamuna vuonna 1993. Ystävänsä kanssa biljardia pelannut Hunt kärsi rintakivuista ja ilmoitti painuvansa nukkumaan. Portaat yläkertaan kavunnut Hunt sai sydänkohtauksen ja lyyhistyi sänkynsä viereen. Aamulla hänet löydettiin ja todettiin kuolleeksi.

Vielä sunnuntaina 13.6. Hunt oli ollut selostuskopissa Walkerin kanssa normaalisti. Suuren osan omaisuudestaan 1980-luvun lopulla menettänyt Hunt oli kosinut rakastaan Helen Dysonia edellisenä iltana puhelimitse. Elämäntavoiltaan rauhoittunut brittimestari oli pitänyt Dysonin kanssa yhtä neljän vuoden ajan.

Hunt oli naimisissa kahdesti. Malli- ja tanssijakaunotar Suzy Milleriä hän kosi vain muutaman viikon seurustelun jälkeen 1974. Lyhyt liitto kariutui nopeasti ja erosta tuli virallinen kesällä 1976.

Toisen vaimonsa Sarah Lomaxin hän vei vihille joulukuussa 1983. Ero tuli kuusi vuotta myöhemmin. Liitosta Hunt sai kaksi poikaa Tomin ja Freddien, joka on myös luonut uraa kilpa-autoilijana.

Räikkösen idoli

Kimi Räikkönen on osallistunut niin veneily- kuin moottorikelkkakilpailuihinkin pseudonyymillä James Hunt. Lisäksi hän ajoi Huntin replica-kypärämaalauksella 2012 Monacossa. Seuraavanakin vuonna Räikkösen kypärässä juhlistettiin Monacossa Huntin mestaruutta 1976 - ja mainostettiin saman vuoden Rush-elokuvaa.

Suomessa Hunt kävi tiettävästi ainakin kolme kertaa. Ennen F1-uraansa hän ajoi Keimolan radalla F3-kilpailussa, minkä lisäksi F1-vuosinaan hän kävi Marlboron promotilaisuuksissa Helsingissä 1976 ja Maarianhaminassa 1977. Tupakkajätin sponsoroima Hunt oli ahkera tupakoitsija, mutta poltti Mallun sijaan Rothmansin savukkeita, joita hän säilytti sponsorinsa väreillä varustetussa askissa.

Kaipaatko nykypäivän F1:siin James Huntin kaltaisia persoonia? Vastaa kyselyyn alla!

Lähteet: The Telegraph, Shunt: The Story of James Hunt, Suomen Urheilutietäjät ry:n joululehti 2008

Ota kantaa

Kaipaatko nykypäivän formula ykkösiin värikkäämpiä persoonia?

Kyllä! 84% En. 16%
Ääniä yhteensä 44684

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    3. 3

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    10. 10

      Mercedekseltä yllättävä autourheilupäätös

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    7. 7

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    3. 3

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. Näytä lisää